perjantai 30. lokakuuta 2009

Digiexpo 09 ja Kenian matka

...juu tässä kävi nyt näin, että työkireet oli niin valtavat, etten kerennyt purkamaan kuvasaalista matkalta vasta kun nyt pari viikkoa sitten.

Huomenna lauantaina olen siis Digiexpossa Nikonin osastolla klo. 15.00 kertomassa viimeisestä matkastani ja näyttämässä D90:llä kuvattua materiaalia.

Uudet henk.koht kotisivutkin on ihan kohta auki ja sinne tulee oma Kenia-kuvagalleria.

Tuon messuilla esitettävän videon laitan tänne, kunhan kerkiän.

Koitetaas nyt taas saada tämä blogi uudestaan vauhtiin!

torstai 30. heinäkuuta 2009

Ei mitään järkeä!! #!?#!!!

Vika paiva reissusta alko aikaisella nousulla ja ryhmittymisella aamuruuhkaan Nairobi National Parkin Main Gatea kohti. Puistossa oli aika hiljasta, enka tormannu kun kahteen autoon koko paivana. En odottanut juuri mitaan puistolta, joten korottelin vain ympari-ampari ilman gepsia. Elaimia oli ihan mukavasti mutta en ottanut kun ehka 10 kuvaa 4,5h aikana. Kiva yllatys oli hippo pool johon ajoin melkeen vahingossa. Siella sitten kivaari-rangeri vei mut kavelylle ja naytti krokotiilin ja hipon joesta. Tai siis sen mita niista naky. Krorosta juuri sen verran silmia ja kuonoa, etta se saatto olla puusta veistetty ja ankkuroitu pohjaan, silla ei edes liikkunut virran mukana. Hippo sentaan liikku vahan ja paasti aania, mutta sieraimet oikeastaan vaan erotti. Olis hyvin voinu olla hydraulinen animatronics-hippo, niin koyhalta elehtely vaikutti. No tulipahan nekin nahtya, kun en Marassa jaksanut sinne Mara Riverille asti ajaa. Aamupaivan gamen jalkeen palasin Acacia Campille ja sit lahettiin palauttaa mun suzuki keskustaan. Mike sai serkultaan auton lainaksi joten kavimme Nairobin kansallismuseossa?? Ja sitten Mike naytti kotonaan olevia rakentamiaan vuokra-asuntoja omaa uudistunutta kamppaansa. Ne lukijat jotka ovat lukeneet ensimmaisia postejani, niin muistavat miten kuvailin kontrastia Miken olemuksen ja asumuksen valilla. Nyt tuo ero on kaventunut huomattavasti. Kampat oli betonia, sahkot toimi ja oli vielapa digi-tv !!
Hienoa oli nahda etta asiat on menny parempaan suuntaan.
Illalla sain sitten kyydin kentalle ja Miken serkku Patrick kertoi tulevansa ensi vuonna ehka tyoharjotteluun Suomeen ja kyseli paljon kotimaastamme. Odottelin sitten kentalla n. 5h koneen lahtoa. Nyt olen jo lahtenyt Istanbulista ja parin tunnin paassa Suomesta. Matka alkaa olla finaalissa. Tunne on jotenkin mitaton. Ihan kun olis vieraillu eri maailmassa, joka ei ole mitenkaan yhteydessa omaani...
Yksi asia mista tulen heti nauttimaan ja kiittamaan Suomea on liikennesaannot ja kayttaytyminen. Eilen oli kylla lahella palaa kaamit liikenteessa. Porukka on siela niin tyhmia,etteivat tajua edes omaa etuaan paastaessaan toisen auton edestaan. Ei mitaan jarkea koko touhussa. Ei mikaan ihme, etta 90% autoista on lommoja ja naarmuja auton iasta riippumatta. Toinen juttu johon tormasin lahes 2000 ajetun km jalkeen vain pari kertaa oli suojatie. Siis mikaan ei arsyta enemman,ku se etta oot jus selvinny puikkelehtimaan lommoitta autojen seassa ja saat kiihdytettya valjemmille vesille,niin joku jalankulkija hyppaa keskelle highwayta. Ja jos risteyksessa on valot jalankulkioille, niin se on ihan sama mita varia ne nayttaa. Siis ihan holtitonta touhua, ihmiset leikkii hengellaan taala.
Niin ja auto ei jaa katsastamatta, jos fyrkkaa loytyy, ja sen nakee kadun varsilla.
Voi olla etta pidan parin paivan tauon blogiin nyt matkan paatyttya,silla firmalle on kertynyt aika paljon tekemattomia toita. Kiitos seurastanne(hieman passiivisesta kyllakin :) matkalla,mutta muistakaa ettei tarina tahan lopu. Olen kirjoittanut muistiin aika monta hauskaa/erikoista yksityiskohtaa, joista kirjottelen sitten kun on sopiva hetki/aihe.
Kohta Helsinki vaikenee....

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Norsuvauvoja ja kirahvin rapsutusta.

Tanaan oli lungi paiva. Nukuin pitkaan. Olis vaan pitanu pudottaa moskiittoverkko katosta heti, silla aamulla oli naama taynna punasia taplia. No nyt tiedan.
Aamulla en mennytkaan geimeihin vaan kaytiin Miken kaa katsomassa orpoja norsuvauvoja ja sarvikuonovauvaa yksityisrahoitteisessa suojelupaikassa. Samalla paasi taputtelemaan aikuista sarvikuonoa. Muut turistit vaan taputteli, mut kun se kaanty toisinpain, niin ma tarrasin sen sarvesta kiinni. Mike nauro vaan katketakseen ja otti musta kuvia. Sit tultiin takas campille syomaan ja sen jalkeen otin paivaunet. Sitten mentiin kirahvi-keskukseen, jossa sai syottaa ja silittaa kirahveja. Mut ku paastiin paikalle, niin ne oli jo mahat taynna ihmisten syottamia papanoita ja lahti metsaan. Mua se ei niin haitannu, koska kyseessahan on elaimet, ja jos ne paatta menna, niin se on ok mulle. Mutta Mikea harmitti, et ma olin maksanut 700kes sisaan ja kirahvit lahti menee, joten han suostutteli yhden elainten hoitajista nayttamaan toisen paikan alueen laidalta jossa kirahvit olisi, ja niin lahdettiin kavelemaan. Sainkin sitten ihan privaattitapaamisen pitkakaulasten hevosten kanssa. Yks melkeen puras sormesta, mut oli kylla mahtavia elaimia. Jotenki aisti niiden mahtavan massan,kun ne pudotti paansa pari metria alemmas ottamaan naposteltavaa.
Sen jalkeen saadin Miken lapparin toimimaan ja han kavi katsomassa sahkopostinsa. Yksi baarimikoista, Duncan, opiskelee jotain tekniikkaa ja tajuaa koneiden peraan, joten han tulee ohjeistamaan mikea koneen parissa, mika on tosi hyva juttu.
Nyt rupee jo haukotuttamaan, joten kayn nukkumaan. Huomen kans tapahtumarikaspaiva edessa. Nairobi vaikenee...

Ainiin se vasen kaista...

Tanaan saavuin takas Nairobiin pienten tienristeysten missausten ja vahalta-piti-tilanteiden jalkeen. Mike oli onnesta soikeena tavatessamme ja niin olin minakin. Han samantien esitteli minut tyontekijoilleen ja mainitsi samalla etta naytan erilaiselta retkiparralla ja vahvemmalla(stronger) olemuksella. Kylla itsekkin kattelin viime reissun kuvia itsestani ja olin huomannut ian tuomaa tietynlaista pyoreytta :)
No, sitten Mike komensi yhden pojistaan kantamaan laukkuni(17kg + 17kg) huoneeseeni, joka taitaa jo numeronsakin puolesta olla sielta parhaasta paasta.
Kuumasuihku tuntu aika kivalta viikon jalkeen ja sitten lykattiin jo tusker kateen ja paikkoja katselemaan. Ja kylla muuten nayttaa hyvalta! Acacia Camp Nairobi, WOW! Kun istuin ulkona vaan chillaamassa, niin ihan tavallinen kotikissa tuli jalkoihin pyorimaan ja hyppas syliin nukkumaan. Aika hauska yllatys,kun taala on nahny vaan koiria paimentolaisten parissa ja pieni kissa aiheuttaa aikamoisen kontrastin niiden aamusten leijonien jalkeen,jotka makas antiloopin ruhon vieressa.
Miken kanssa tuossa pohdittiin elaman syvia kaanteita ja samalla vahan viimeisten paivieni ohjelmaa. Taidan menna Miken luo viimeiseksi yoksi ja sit kaydaan silittelemassa kirahveja ja jotain kulttuuri juttuja.
Kuulin samalla, etta naa kissat on villikissoja ja pelkaavat mustia ihmisia. Taas hyppas yks kissa syliin kehraamaan, taidan olla etuoikeutettu...

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Yöt käyvät vähiin.

Noniin, tällä kertaa kaikki innokkaat blogini lukijat saavat nauttia
lukuhetkensä ääkkösten kera, kun sain viimein Mikelle menossa olevan
minilapparin ladattua. Eli tämä on nyt viimeinen yö Masai Marassa.
Huomenna on edessä taas pitkä ajomatka Nairobin laidalle Nairobi
National Parkiin. Aamulla menen vielä aikaiselle geimille ja sitten
ennen puolta päivää lähden ajamaan.
Tänään(sunnuntai) oli aika tapahtuma rikas päivä, mutta niin tuntuu
nuo kaikki muutkin päivät olleet :) Pitkästä aikaa olin oikein ahkera
kuvausten kanssa: Pari mainoskuvausta Masai-poikien kanssa, Kuvien
siirtoa ja backuppausta ulkoiselle kovalevylle, sekä aika onnistunut
iltageimi. Harmi vaan, että kerrankin puistossa ollessa alkaa
tapahtumaan, niin jotenkin en ollut ihan skarpeimmillani. Parin
huolimattomuuden takia missasin leijonan hyökkäyksen kohti autoja(siis
en saanut kuvia, mutta näin kyllä ja aika läheltä) ja leijonien
parittelu meni osittain ohi, mutta ei se kyllä kauaa kestänykkään.
Kaveri vaan käveli päälle, pari liikettä ja niskasta kiinni, jonka
jälkeen sivuun torkkumaan. Mitäs siinä turhia hempeilemään...

Nyt tuli pari uutta rekkaa campille, mutta eivät vaikuta läheskään
niin bilehenkiseltä, kun eiliset nuoret ja Samburun hollantilaiset.
Kuulostavat ihan saksalaisilta, mutta niin teki ne hollantilaisetkin.
Taitavat olla ryhmä perheitä, eli vanhoja ja lapsia. Mutta toinen
rekkalasti on vielä jossain, joten toivoa on nuotiobileistä.

Nyt täytyy lopettaa, sillä Mutisya(paikan boss) lähtee aamulla
aikaisin jonnekin käymään, joten mun täytyy hoitaa raha-asiat ja
huomisen uuden tien ohjeistaminen. Huomen lisää sitten Nairobista.

Gepardi on muuten vikkelä jaloistaan

Eka kokonainen paiva marassa takana ja aika hyva sellainen. Eilen illalla jo, rikoin autoni takaoven niin ettei se mennyt enaan kiinni vaan roikku auki. Ei ihme, silla eilisen "automatkan" (lue: kun olisit ajanut 20km pelkkia korotettuja suojateita ja hidastetoyssyja) jalkeen oli odotettavissa jotain tallasta. No Mutisya ja masai-pojat sitovat oven kiinni narulla ja kaskivat kayda Keekorok lodgessa mika on iso ja hieno paikka puiston sisalla. No selvisin just ja just ovi kiinni perille ja mulle kutsuttiin mekaanikko joka kaverinsa kanssa sai oven fiksattua. Pelkasin rosvouskorvausta korjauksesta, mutta yllattaen sain siis autoni taas rynkytyskuntoon vaivaisella 1000 shillingilla.
Sita ennen jo 15min ajon jalkeen nain lauman leijonia, ja aika hyvia kuvia vaikkakin koko paivan oli pilvi-kakka-ilma ja satokin vahan.
Mutta paivan parasta antia oli gepardien metsastys. Olin parilta autolta kuullu etta gepardeja oli eraiden kukkuloiden takana,mutta kun yksinaan suhailee,niin niiden loytaminen on tosi vaikeeta. Paras tapa loytaa nahtavaa on seurata valkoisia pakettiautoja. Niilla on omat radiot ja heti kun joku loytaa jotain, niin se kutsuu muut paikalle. Gepardejakin oli katsomassa yli kymmenen autoa jonossa. Kun ma paasin paikalle, niin gepardit(2kpl) oli paikallaan makoilemassa aika kaukana, eika 400mm x 1.4 jatke edes kroppirunkosessa d90ssa riittanyt saamaan hyvia kuvia. Eli odottelin about puol tuntia mm. syoden sailykehedelmakoktailia auton katolla istuen kamera jalustalla kohdistettuna elaimiin. Sitten kissat lahti verkkasesti liikkeelle ja autot samalla peraan. Tata pysahtelya ja seuraamista tapahtu 3 kertaa ja koska mun liikkeelle lahto on paljon muita hitaampaa sain aika vahan hyvia kuvia. Makein juttu oli kuitenkin se kun nuorempi pentu(toinen oli emo) lahti yhtakkia kirmaamaan jonkin peraan, en ehtinyt nahda minka, mutta vilauksen nain gepardista ja piru vie etta se tykitti vinhaa vauhtia. Ihan ku joku ohjus olis kiitany niin rauhallisessa ja leppoisassa ymparistossa millainen savanni yleensa on. Ihmiset kohisi ja autot starttas samantien peraan,mutta ei se kissa saanut mitaan, joten taas pysahdyttiin odottelemaan.
Eilen tapahtu hurjasti muutakin hienoa,mutta kun peukalot puutuu naita teksteja kirjotellessa puhelimella.
Mutta illasta on mainittava kuitenkin ukrainalaisten vodka pullo, makkarat ja toisen seurueen tyttojen tanssit masaipoikien kanssa nuotion aarella.
Masai Mara vaikenee... mutta vain hetkeksi

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Oikeestaan voiski lähteä Maraan...

Lahdinkin tanaan(perjantai) paivalla nakurusta, vaikka piti vaan lahtea hakemaan bensaa. Aamun geimit(game drive - ajo puistossa) meni sen verran hyvin,eika niita leijonia sielta jarvelta loytyny, hyeenoja kyllakin, joten paatin muuttaa taas matka plaania ja nyt vietankin 3 yota marassa ja kaksi nairobissa. Matkaan lahdin hiukan riskilla, koska ajoa olisi 5-6h edessa ja kello oli jo 12. No just ja just kerkesin ennen ku tuli sakkipimeeta. Tiet oli muuttuunu aika paljon kolmessa vuodessa. Erittain hyva yllatys oli paateiden kunto, jotka tuntuivat kun olisi lentanyt ilmassa :) tietenkin suhteutettuna normaalien teiden kuntoon keniassa. Joissain oli jopa kaistaviivoitus! Taitoinkin 1/2 matkasta alle 2h kun loppupatkaan kulu 4h. Ja kaikkein pahin tuli lopussa...  Ota suomalainen huonokuntoinen tiepatka, kerro kuoppaisuus 10:lla, venyta pituus 20 kilometriin ja kuvittele aani, etta joku paiskoisi autosi ovia 5kertaa sekunnissa, niin saat aika lahelle tuta milta tuntuu ajaa viimeinen tunti masai maraan.

Mutta kylla kannatti tulla, nimittain vastaanotto on ollu aika mahtavaa. Soitin Mikelle matkalta ja kerroin suunnitmieni muutoksesta. Han oli erittain innoissaan siita etta olen kaksi yota nairobin acacia campissa ja soitti myos tanne maraan ystavalleen joka manageroi tata paikkaa. No kun paasin camppiin, niin koko henkilokunta oli todella kiireisia, mutta minun kaskettiin ottaa tusker ja istua alas. No istuin alas ja hetken paasta eteen tuotiin leipaa ja keittoa. Ajattelin etta tamapa hienoa ja seuraavaksi poytaan ilmestyy iso lautasellinen ruokaa. Harmittaa etten pystynyt syomaan kaikkea, kun vatsa oli tottunut vain kuivaan paahtoleipaan ja pahkinoihin.

Sain nyt ensimmaista kertaa viikkoon kunnon sangyn alle, vaikka mukavaa se on ollu hammocissakin nukkua, mutta kun pidat 17kg kameralaukkua jalkojen alla, niin kangaspussissa on valilla vaikee vaihtaa asentoa :)

Huomenna puistoon omin pain. Paikalliset masai pojat kylla tarjosivat scoutti-palveluitaan(enka vaheksy niita lainkaan, ne kun on monesti spotannu elaimet parisataa metria ennen mua), mutta taytyy aina kokeilla omaa onnea ensin. Ja onhan se aina se yksin selviytymisjuttu.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Yöllisten äänien syy selvisi...


Sveitsilais-Afrikkalainen matkaporukka tarjos mulle illallisen nakurussa. Vaikka tuon loma-sanan tapoin jo ennen matkaa niin menin nyt samalla sopimaan seuraavaksi paivaksi muksukuvauksen, ruokapalkalla :)
Yolla myos selvisi aikaisempi aanien-aiheuttaja-mysteeri. Herasin klo 3 kun tuli pissahata. Ulkoa kuului surraundina lujaa ruohon syontia. Kurkkasin hammocista ulos ja nain muutaman ison hahmon leirinta-alueen nurmikolla. Ajattelin aanien maarasta vaan, etta kyseessa taytyy olla puhvelit, silla en noin suurta sarvikuono laumaa ole nahnyt. No pakko oli menna ulos kun hata oli kova. Hissukseen liikuin lahimman puun luokse asioille. Hiukan oli kylla spuuli ja pieni olo, kun tuijotti tummia oman jeepin apinoisia otuksia yksin pimeassa. Kavin viela autolla juomassa ja menin takas riippumattoon,mutta jatin paalikankaan ylos ja jain kattelemaan elaimia moskiittoverkon lavitse. Jossain vaiheessa laskin silla puolen unisijaani olevan 7 puhvelia, joista muutama tuli n.5 metrin paahan musta ja tuijotteli valilla takas. Jannaa oli, mut ei pelottanu, koska en usko etta ne tekee mulle pahaa, kun en niillekkaan oo pahaa tarkottamassa. Sitten ne kaikki siirty metsaan ja hiljaisuus palasi alueelle. Uni tuli pian sen jalkeen...

torstai 23. heinäkuuta 2009

Uneton yo

kirjottelen nakurusta klo.5 yolla. Aika pirun levottomia aania kantautuu tuolta viereisesta metikosta. Joku,tai on niita useampiakin,katkoo ihan kiitettavalla vauhdilla oksia mennessaan. Piti tuossa ulkona kaydessa oikeesti miettia hetken,etta tuleeko ne kohti mua, ja etta pitaisko menna autoon sisalle,jottei joudu kasvotusten. No nyt ne on hiljentyny ja pian alkaa muutkin camppailiat herailee ku aurinko nousee. Mina lahden metsastamaan sarvikuonoja aamuauringosta.

Samburusta Nakuruun

Elikka eka paiva takana afrikassa. Paljon tapahtunu, mutten kaikkea jaksa tassa puhelimella kirjottaa. Samburussa kohta toinen yo jonka jalkeen huomenna(keskiviikkona) matka nakuruun.  Nyt istuskelen oman nuotion aaressa ja tuntuu ku olis jo yli puolen yon,mutta kello on vasta vartin yli 9 eli 3h ollu jo pimeeta. Autoilusta sen verran,etta ens kerran satsaan autoon sen 200e enemman ja otan sellasen joka ei kolise ja hakkaa vaihdekeppia polveen puolet 5h ajomatkasta. Valtakunta suomen tielaitokselle.

Elaimet ovat taalla jatkuvasti lasna. Pari isohkoa ja vaaleaa hamppista talloin tassa nuotion aarella syodessani(itse veistamalla lusikka-haarukalla,paitsi paikallinen heebu teki sen haarukka osan :). Mut onneks vaan ne mustat on kuulemma myrkyllisia.. Paikallinen erakko-paviaanikin oli unohtanut paahtoleipapussinsa mun autoon ja hyppas etuoven kautta takapenkille sita noutamaan,kun itse olin takakontilla tavaroitani laittamassa. Siina vaihdettiin pikaisesti yllattyneita katseita ja koitin morjestaa kovaan aaneen peraan,mutta kaverilla tais olla kiire jonnekkin. Samat ystavat on jo moneen oteeseen saatany mun auton sivupeileja kun oon ollu kauempana kaymassa. Oon yrittany pyytaa niita kuskiks puistoon,kun niin innokkaasti mun auto kiinnostaa, mutta ne siirtyy kauemmaks ku tuon niille avaimia...?
Mut mukava oli hengailla norsulauman kanssa 20m paassa,ku ihan pikku-jumbo yritti leikkia marakattien ja antilooppien kanssa,mutta ne ei jostain syysta uskaltanu tulla mukaan siihen seuraan
Paikallinen kivaari-maastopuku-rangeri pyysi mua asken parkeeraaman suzukini hammocini eteen ettei norsut jyraa mua yolla. Ihan hyva vinkki ottaen huomioon niiden pokaleiden maaran tassa ymparistossa :)
Ny vois siirtya riippumattoon jos vaikka uni tulis silmaan. Aamulla aikane heratys, kun pitaa ottaa kuva auringon noususta hammocin takaa.
Koitan lahettaa tan postin huomenna nakurusta.

Samburu vaikenee...

Jep, ajo tanne Nakuruun kesti 7h kahdella kusitauolla, kolmella tiepoliisi tsekkauksella ja yhdella tankkauksella.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Odottelua...

Noni ny paastiin matkaan. Kirjottelen lentokoneesta jossain valimeren toisella puolen. Aika hyva fiilis. Pienta saatoa oli istanbulin lentoasemalla,mut onneks kone oli myohassa,ni hyvin kerkes koneeseen.
Pitaa kyllasanoa,et oli pienet epailykset turkish airlinea kohtaan,mutta taidan jo vahan odottaa paluu lentoa. Ja syy on yksinkertainen: ruoka (ja juomat :) vaikka koneet on ahtaita ja palvelu ekalla lennolla vahan vaisua,niin hyva ruoka voi kaiken muuttaa. Otin eka steikkia ja sit pastaa, mut plussan toi extra virgine oil, jota vahan ruuan sekaan kastikkeeksi... hmmm
Ainoa pienet hankaluudet lahdon suhteen oli ostoskeskus jumboon eksyminen valuuttaa noutaessa ja se etta mun kasimatkatavarat(kameratarvikkeet) paino 17kg :) ja muuten mukava suomalainen lentotiskineiti pyoritteli paataan ja kaski laittaa peli cheissin ruumaan. Toivottavasti tulee nairobiin mun kanssa samaan aikaan.
Koitan lahettaa taman viestin jomo kenyatta kentalta, jos sielta loytyy wlan-verkko.
Kirjottelen lisaa jos en muuta keksi, kun taa alkumatka on vahan odottelua...

Ja kylla se verkko loyty :)
Makoilen tullaustiskilla tyhjassa laukunnouto salissa.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Sposti postaus testi

Eli jos tama toimii,niin voin paivitella blogia keniasta kasin prepaid liittymalla spostitse. Jos vaan verkkoja loytyy...

Ja matka alkakoon...

Parin tunnin päästä lähtee lento, joten tämä on viimeinen postaus Suomen maalta.

Paljon on jäänyt kirjoittamatta asiaa jota piti kirjoittaa ja syy on mutkittelematta: kiire. On ollut todella paljon töitä oman firman kuvausten kanssa ja järjestellessä matkaa. Mutta listaan nopeasti tähän mitä on tapahtunut viimeisen viikon aikana.
Ensinnäkin sain itselleni teltan missä nukkua. Mutta se ei ole mikä tahansa teltta, vaan riippumatto-teltta, eli kavereiden kesken Jungle Hammock.

Tuossa laadukas kuva kännykälläni.

Sitten sain myös käyttööni Acerin minikannettavan, jolla katsastelen iltaisin kuvasaldon ja karsin turhat pois. Tämän kannettavan jätän sitten reissun päätteeksi Mikelle, joka haluaisi paikallisella mokkulalla nettiin, mutta kannettava puuttuu. Suuri kiitos naapurifirmalleni Nettitakomolle, joka ystävällisesti lahjoitti tietokoneen minulle(eli Mikelle), kun mm. Elisa Oy ei halunnut osallistua tähän avustukseen.

Tässä vielä kuva kuvauskalustosta, joka tulee mukaan matkalle.


Nikon D3
Nikon D90
Nikkor AF-S 200-400mm f/4 VR
Nikkor AF-S 28-70mm f/2.8
Nikkor Micro AF-S 105mm VR
Nikkor AF-S TC-14EII
Sigma 12-24mm f/4,5-5,6 DG HSM
Zenitar 16mm f/2,8
Nikon SB-800 salamalaite
Nikon SB-800 salamalaite

+ iso kasa akkuja, latureita ja muistikortteja.



Ja vielä tuo reittisuunnitelma, joka on vain suunnitelma, eli meen kuitenkin fiiliksen mukaan. Aikomus olisi kuitenkin olla 1 kokonainen päivä joka puistossa + tulo ilta ja lähtö aamu.
1. Samburu
2. Sweetwaters
3. Lake Nakuru
4. Masai Mara
5. Nairobi National Park

Nyt rupee loppumaan aika. Pitää vielä ehtiä suihkuun, kun ei tiedä monta päivää menee, kun seuraavaks pääsee... :)

Näkyillään!

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Nyt on kunnon Pelit :)


Eli tuollainen laukku tuli hommattua matkaa varten.
Törmäsin ensimmäisen kerran näihin Pelin laukkuihin Photokinassa viime vuonna. Mieleen jäi vaan pirun päheet laukut(siis niitä on paljon erilaisia ja kokoisia) ja slogani: You break it, we replace it ...forever!
Näistä laukuista ei oikeen paremmaksi voi mennä: ilma-, vesi ja pölytiivis sekä ottaa hittiä aika hyvin. Omani päälle hyppäsin heti tasajalkaa, kun sain paketista ulos :) Siis täydellinen laukku Keniaan.
Mun laukun malli on 1510 with dividers, joka on juuri tarkoitettu esim. valokuvaajan käyttöön. Tämä on vielä mitoitettu niin, että sen saa juuri vielä lentokoneeseen hyttiin sisään. Ja on rullat alla, niin ei tarvii selällä kantaa.
Kirjottelen sitten enemmän, kun on kokemuksia oikeasta kenttä käytöstä. Nyt oon vaan hyppiny sen päällä...

Suomessa pelejä tuo maahan CC-CASE ja täytyy nyt ihan erikseen mainita kuinka hyvää palvelu oli: Ensinnäkin sposteihin vastattiin juhannuksenkin alla rivakasti ja kun tiedustelin eri värivaihtoehtoja(lämmön ja kosteuden tiivistymisen takia), niin sieltä soitettiin perään ja annettiin hyvää infoa, sekä saatavuus tarkistettiin euroopan varastolta heti, jotta laukku saatiin samana päivänä matkaan. Siis todellista asiakaspalvelua, suosittelen erittäin lämpimästi CC-Casen palveluja, jos haluatte itsellenne ikuisen laukun!

Pillerit 80 euroa!!??

Täytyy myöntää, että oman ajankäyttö on kokenut "reality checkin".
Vaikeeta yrittää hoitaa montaa asiaa samaan aikaan. Mutta yritetään...

Tänään ja tällä viikolla olen saanut hoidettua taas yhtä-sun-toista. Tärkeimmät hankinnat, eli kuvausvälineet(linssit, rungot), kameralaukku, miniläppäri ja yöpymisratkaisu ovat viittä vailla lukossa. Niistä lisää ihan lähipäivinä, kunhan kuriirit tulevat ovelle kolkuttelemaan.

Vielä selvitystä odottaa ainakin vakuutusasiat. Pitäisi hommata matkavakuutus ja siinä tärkein kohta on tietenkin kalusto, koska kuvaustarvikkeiden arvo taitaa karkean arvion mukaan ylittää 14.000 euroa :)

Tänään sain viimein huonosta muististani huolimatta raahattua itseni yksityiselle lääkärille ja hommattua itselleni malaria-lääkkeet. Yhteishintaa lääkärinkäynnille ja lääkkeille tuli about 80 euroa!! Mielestäni aika kallista.
En muista mitä ne maksoi 2006, mutta silloin sain ainakin lääkärikäynnin silloisen työnantajani(Itella Oy) laskuun, mutta nyt kun tämä työterveyshuolto on omasta takaa, niin näistäkin joutuu maksamaan. Noh pieni hinta terveestä elämästä Afrikan jälkeen, sillä kyllä tämä Suomen kesä on osoittanut, että olen sääksien erittäin hyvä ystävä ;)

tiistai 30. kesäkuuta 2009

Lisää kuvia...

Kävin tuossa vuoden -06 kuvia läpi koneelta ja muokkasin niitä nyt Lightroomissa, kun silloin aikoinaan väänsin ne Biblen RAW konvertterilla. Mukavaa tehä välillä kuvia, joissa värit saa laittaa kaakkoon ja hyvältä näyttää :)
Ensimmäiset neljä on Nakurusta ja loput Marasta.
Nauttikaa!









perjantai 26. kesäkuuta 2009

Paljon kerrottavaa...

...mutta niin vähän aikaa :(

Pyydän anteeksi lukijoilta ja itseltäni tätä taukoa teksteissä, mutta nyt(eli kohta :) lupaan parantaa tapani. Syy on ollut yksinkertainen: paljon töitä ja kesäpäivät. Eli jos en oo tehny 12h päiviä studiolla, niin olen nauttinut mökistä tai rannasta ystävien kanssa. Ja tuo lööbailu on ollu välttämätöntä, jotta jaksaa tehdä töitä(lue rahoittaa Afrikan matkaa).

Tämä tauko ei kuitenkaan ole ollut taukoa matkan suunnittelusta, sillä kohta puoleen saatte nauttia mielenkiintoisista kirjoituksista... mm. yöpymisratkaisu on ratkennut ja kunhan postipoika tuo sen merten takaa, niin laitan tekstiä kuvien kera. Myöskin kameralaukkuratkaisut ovat nyt "tarjouskilpailu"-vaiheessa. Vielä muutama "sponssi" on työnalla, mutta niistä lisää, kun jotain kuuluu.

Matkasuunnitelmakin muuttuu sen verran, että Nakurussa vietän vain yhden kokonaisen päivän ja viimeisen yön vietän Miken luona Nairobin läheisyydessä, kunhan löydän sinne perille. On aina yhtä mielenkiintoista lukea Miken spostiviestejä, koska vaikka hän puhuu englantia sillä afrikkalaisella aksentilla ja siitä saa aika hyvin selvää, niin hänen kirjoitustapa ei aina ole yhtä selkeää. Taitaa olla niin, että tuo kirjoittaminen ei ole ihan niin justiinsa tarkkaa.... tässä näyte ajo-ohjeista:
Mng,i was writing 2 u yesterday then power went off.ok,direction 2 acacia camp nbi,after nyayo stadium,drive via wilson airport 2 bomas of kenya then turn left 4 magadi rd.we are next 2 park place hotel by the road side.gd dy.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Snapshotteja 4 vuoden takaa

Löysin ulkoisen kovalevyn kätköistä Sonyn pienellä pokkarilla otettuja kuvia ensimmäiseltä Kenian reissultani. Tuo yllä oleva on yllättävän hyvän näköinen, kun sitä hieman Lightroomissa väänteli. Harmi vaan, että se kohisee koko 2 megapikkelsin kennollaan :)


Tässä minä vielä keltanokkana Helsinki-Vantaan lentokentällä täysvarustuksessa.

Kun kaveri näyttää tuolta kuvassa, niin ei ihme, että eläimet juoksee toiseen suuntaan :)

Oikealla Mike ja vasemmalla hänen ystävänsä (Sonny?), joka oli ihan huippukaveri. Toi ekana iltanaan pari naista campille, vaimo kotonaan, mutta tuo muniavioisuushan on yleistä ja hyväksyttävää noilla seuduilla. Hänellä oli myös mp3-soitin jonka mielenkiintoista sisältöä soitettiin C-kasetti adapterin avulla perusmankasta :)

Nämä kaksi seuraavaa kuvaa varmistavat vihdoin sen mitä Charles Darwin väitti jo vuonna 1859. Voiko tuon enään helpommin esittää...

...kuin kaksi marjaa :)
Jos Charlesilla olis ollu pokkari ja vähän huumoria, niin ei olis tarvinnu kirjottaa sitä kirjaa.

torstai 11. kesäkuuta 2009

greetings from nairobi kenya...

Hullu duuni viikko... ei ole vaan kerenny kirjottaa tänne, mutta nyt alkaa vähän hellittämään.

No, mutta se töistä ja takas Afrikka-läppään :)

Laitoin tosiaan tuossa viikko takaperin Michaelille spostia ja olin erittäin iloinen, että hän on vielä töissä Acacia Campissä Masai Marassa.
Nyt voisin hieman valottaa tuota ensimmäistä tapaamistamme vuonna 2005...

Eli olin ekaa kertaa Keniassa ja ensimmäisenä päivänä ilman mitään majoitussuunnitelmia olin vain päättänyt ajaa Maraan ja katsoa sieltä jonkin sopivan yöpymispaikan. No noin puolivälissä matkaa kohtasin tienristeyksessä miehen joka kyseli minne olin ajelemassa ja päätti ystävällisesti tarjota tietojaan Marasta. Hän piirsi kartan käsin autoni ikkunaa vasten ja mainitsi samalla hyväksi ja turvalliseksi yöpymispaikaksi Acacia Camp -nimisen paikan. Minulla kun ei ollut muuta mielessä, niin päätin laittaa nimen muistiin ja yrittää suunnistaa sinne. En nyt muista tarkkaa hintaa tälle "kartalle", mutta aika monta kymmentä dollaria se oli. Kyllä se loppujen lopuksi oli ihan hyvä hinta, vaikka eksyinkin aika pahasti seuraavana päivänä puistossa, sillä piirros oli jotenkin peilikuvamainen :)
No osittain tuurilla seuraten isoa kuormuria, joka kuljetti paria kymmentä turistia(näkyvät tuolla alla olevalla videolla) saavuin Acacia Campille ja silloin tuntematon Michael toivotti minut tervetulleeksi. Michael siis toimi "managerina" paikassa, siis ei omista sitä, mutta pyörittää. Olin ainut turisti silloin siellä sen kuormuriporukan lisäksi, joka tarkoitti sitä, että sai hyvää ja henk.koht. palvelua.
Tässä vaiheessa en vielä niinkään ollut tutustunut Mikeen(Michaeliin), mutta seuraavan päivän tapahtumat ja seuraamukset tekivät Mikestä ihmisen, jolle tunnen olevani jollain tapaa kiitollisuuden velassa loppu elämäni.
Eli lyhyesti(jottei tästä tulisi romaania) ajoin seuraavana päivänä n. 100 km väärään suuntaan puistossa ja jouduin viettämään yötä vieraassa paikassa, mukanani vain kameralaukut ja luottokortti. Vasta aamulla tajusin, että olen ihan toisessa päässä puistoa ja kun pääsin takas portille, jonka läheisyydessä Miken paikka sijaitsee ymmärsin mitä olin aiheuttanut. Portin vartijat pitivät minulle läksytyksen ja ihan aiheesta: Ei kenenkään mielestä ole fiksua tulla Keniaan ensimmäistä kertaa yksin ja ajella ilman kunnon karttaa. Puistonvartijat olivat etsineet "sitä valkoista kaveria, joka ajaa yksin pienellä maasturilla" läpi yön ja Mike oli ajanut aamulla lähi porttien välillä kysellen onko paulia näkynyt. Oli kuulemma enään tunneista kiinni, että lentokoneet olisivat nouseet ilmaan etsimään mua. Tuntu ihan älyttömän pahalta kuinka huolissaan Mike oli ollut edellisenä iltana, kun pimeän tullen ei ollut pientä Suzukia tullut takaisin. Olin myös tutustunut tähän kuormuriporukkaan, joka saapui Miken mestaan kanssani samaan aikaan ja pelailimme paskahousua sinä ensimmäisenä iltana. Mikä ihmeellisintä, niin porukassa oli myös suomalainen tyttö ja tämän hollantilainen poikaystävä, joiden kanssa suomea puhuminen tuntui tosi oudolta n. 6000km kotoa... :) Tiesin myös, että tämä porukka tulee lähtemään seuraavana päivänä, joten halusin myös tulla harha reissultani ajoissa takaisin, jotta voisin myös ilmoittaa tälle kuormuriporukalle, että olen kunnossa. No kuormuri oli ehtinyt jo lähteä, mutta Mike oli kertonut, että vielä aamulla oli yksi amerikkalainen(harmittaa etten muista nimeä) tullut kysymään missä Paul on...
No päästyäni takaisin Miken luokse päätin ottaa vähän rauhallisemmin, enkä kehdannut seuraavana päivänä lähteä edes puistoon. Tässä vaiheessa tajusin, ettei käteisvarani riittäisi kokonaan Miken majapaikan yöpymismaksuihin, sillä hänellä ei käynyt luottokortti. Yritimme käydä "cashaamassa" korttia läheisessä lodgessa, mutta se ei onnistunut. Olin pattitilanteessa. En halunnut lähteä loppuajaksi, jonnekin toiseen paikkaan(missä MasterCard kävisi) sillä tunsin oloni turvalliseksi Miken luona.
Silloin Mike sanoi Leijonakuninkaasta(Disneyn Lion King) tutut sanat: Hakuna mata - Älä huolehdi. Asiolla on tapana järjestyä. Tärkeintä on nyt, että minulla on mukava reissu. Tunsin tästä huolimatta syyllisyyttä, että aiheutan vain vaivaa Mikelle ja vaikutan kuin huijarilta. Puhuimme siitä, voisinko maksaa osan esim. digikameralla tai muulla tavaralla, jota minulla oli mukana. Mutta Mike ehdotti, että voisin siirtää puuttuvat shillingit kun pääsen Suomeen käyttäen Western Union Money Transferiä. Hän maksaisi loput laskustani omasta pussistaan. En käsittänyt tilannetta. Kuinka joku joka on tuntenut minut vasta pari päivää on valmis käyttämään lähes kuukauden liksansa siihen, ettei mun reissu menisi pilalle rahan takia.
Tämä kolahti ja aika kovaa. Mietin vain, että kuinka helppoa olisi heillä ollut vain pistää minut kylmäksi ja myydä parin tuhannen euron edestä kameroita ja tienata parin vuoden liksat. Ja sitä kun on tapahtunut aiemminkin niillä seuduilla. Mutta ei. Mike haki jääkaapista pullon Tuskeria ja sanoi unohda rahat - tärkeintä on nyt että minulla on mukava reissu, josta voin kertoa ystävilleni, kun pääsen kotiin. Ja juuri niin tein :)
No kun päivät olivat loppumassa ja tuli lähtö takaisin Nairobiin, niin sopivasti Mikelle tuli tuuraaja tilalle ja hän tuli mukanani kaupunkiin ja kävin nostamassa rahaa pankista(tietenkin vähän ylimääräistäkin) ja pystyin maksamaan velkani hänelle ennen lennolle lähtöä. Mike kuitenkin pyysi minut syömään kotiinsa ja tutustumaan tyttöystäväänsä Racheliin ja siskonsa poikaan, josta hän piti huolta, sillä tämän äidillä oli jotain ongelmia. Jälleen kolahti ja n. 1400 euroa kuukaudessa nettoava suomipoika oli hyvin mietteliäs.
Olin kuvitellut Miken asemasta ja pukeutumisesta, että hän asuisi jossain kerrostalossa tai vastaavassa, mutta ei. Hiekkatien vieressä oli betonipohjalle kasattu epämääräinen määrä asumuksia pääosin pellin kappaleista. Vessat oli yhteisiä - reijät betonissa. On vaikea kuvailla sitä kuinka pahalta tuntui astua sisään kankaan alta digipokkari kaulassa ja mp3-soitin taskussa. Yritin selittää tunteitani(pyytää anteeksi) Mikelle, mutta hän ymmärsi asian. Mike on itse nähnyt aika paljon eri oloja elämänsä aikana ja tiesi että me tulemme eri olosuhteista. Hänen mielestä se on rikkautta. Silloin ymmärsin että onnellisuus tulee ihmisestä itsestään, ei ympäristöstä tai elinoloista.
Rachelin kana oli ehkä parasta mitä olen ikinä syönyt, vaikken muistakkaan tarkkaan miltä se maistui, mutta siitä ei ollutkaan kyse :)
Kotiin päästyäni omat murheet tuntuivat aika pieniltä ja olen aina sen jälkeen koittanut suhteuttaa ongelmiani kokemuksiini Afrikasta.

Tässä se miten tutustuin Mikeen ja kuinka ystävyytemme alkoi. Enkä ihan oikeasti usko ikinä unohtavani häntä. Parasta on se, että näemme taas tänä vuonna :)
Mike toivotti minut tänään saamassani spostissa tervetulleeksi(karibu sana) hänen paikkaansa, vaikkakin Acacia Camp on saanut sisarpaikan Nairobin läheltä, jossa Mike todennäköisesti on töissä silloin. Minun täytyy nyt ottaa yksi yö pois jostain puistosta ja viettää se viimeisenä Nairobissa.

Ette voi uskoa kuinka leveän hymyn ajatus parista Tuskerista Miken kanssa elämästä turisten sirkkojen säestämässä illassa saa aikaan. Aijai! :) Sitä odotellessa....

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Video: pauli Afrikassa 2005


Tässä kooste vuodelta 2005, jolloin olin ensimmäistä kertaa yksin matkalla. Sillä reissulla sattui ja tapahtui aika paljon. Kaikki oli uutta ja osittain pelottavaa. Onneksi mitään älyttömän pahaa ei sattunut ja törmäsin oikeisiin ystäviin, kuten Michaeliin, joka itse asiassa näkyy nopeasti videolla ratin takana paikallinen Masai heimolainen apukuskina :)

Sain muuten yhteyden Michaeliin reilun parin vuoden hiljaisuuden jälkeen, mutta siitä enemmän seuraavissa pousteissa.

Nauttikaa musiikista ja laittakaa vaikka kommenttia, jos ette muuta keksi ;)

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Mitä tulossa...

No niin. Ajattelin näin työkiireiden lomassa nopeasti listata muutamia aiheita, joista tulen kertomaan tässä blogissa, kunhan saan muut työt tehtyä.

  1. Aijon kirjoittaa katselmukset eri Kenian puistoista, joissa olen jo käynyt kuvien ja karttojen kera. Tämä tulee olemaan moniosainen juttu.
  2. Laittaa ainakin yhden videokoosteen ensimmäiseltä yksin-reissulta Masai Maraan.
  3. Käydä osissa läpi eri tarvikkeita ja laitteita joita tulen ottamaan(tai olen jo käyttänyt) matkalle mukaan, kuten GPS ratkaisut, kannettava tietokone, laukut, kamerat, linssit, salamalaitteet, yöpymisratkaisut ym.
  4. Satunnaisia kuvia ja tarinoita niiden takaa.
  5. Lyhyitä tarinoita hauskoista/kuumottavista kohtaamisista eläinten ja paikallisen väestön kanssa.
Tässä nyt nämä mitä tuli mieleen.

Mutta kysykää ihmeessä lukijat, mistä te haluaisitte minun kertovan! Jaan mielelläni kokemuksiani :)

maanantai 1. kesäkuuta 2009

"My driver Sammy will be at the airport at 6:00 am on Monday July 20..."

Keniassa ei juuri pysty liikkumaan ilman autoa. Joten sellainen pitää vuokrata. Kenia on ymmärtääkseni niitä harvoja paikkoja, jossa puistoihin voi pööpöillä yksin autolla ilman paikallista opasta/puistonvartijaa.

Ensimmäisellä reissullani otin spostitse yhteyttä Central Rent A Car -nimiseen puljuun, joka kaikin puolin vaikutti luotettavalta paikalta. Jolly, firman pitäjä osottautuikin oikein mukavaksi ja reiluksi mieheksi. Hän jopa tarjosi kyydin lentokentältä Nairobin keskustaan ja sieltä takaisin. Lisäksi hän mielellään kertoi kohteista, joissa kannattaa käydä, sekä piirsi kartan Masai Maraan, sillä Keniassa ei liioin teitä ja risteyksiä maahan merkata.


Tässä minä seison lojaalin rautahevoseni edessä 2005

Suzuki Maruti Gipsy King osottautui oikein luotettavaksi ja taloudelliseksi menopeliksi, joten päädyin samaan valintaan seuraavanakin vuonna ja vuokrasimme serkun kanssa saman auton samasta paikasta. Plussana tässä autossa on irroitettava kattoluukku, joka on osoittautunut mitä parhaimmaksi tavaksi tarkkailla ja tallentaa ympäristöä 360 astetta. Pientä miinusta tuo 4-vedon kytkentä, jossa pitää pyöräyttää lukot eturenkaista, ennen kun ne alkaa vetämään. Tämä ei välttämättä tunnu pahalta rastilta, mutta kun auton viereen lisätään kymmenpäinen (villi)norsulauma, niin ei ulos astuminen olekkaan niin helppo nakki. Kokemusta on :)


Tässä Lauri automme vieressä Bogoria-järvellä 2006

Tänä vuonna otin yhteyttä jälleen Jollyyn, joka sanoi muistavansa minut ja teki hyvän tarjouksen autosta, joten:

"I have booked the car for you. My driver Sammy will be at the airport at 6:00 am on Monday July 20. He will have a board with your name on it."

Eli täältä tullaan Afrikka!

lauantai 30. toukokuuta 2009

KenyaXtremeTour#3 20-29.7.2009

Nyt rupee matka näyttämään jo selvemmältä, kun on liput sähköisesti kourassa :)

Reitti on näillä näkymin: Nairobista Mount Kenyalle(yö siellä - kaks jos on makeeta, mutta epäilen, ettei siellä paljoa ole eläimiä. Maisemia kylläkin), sieltä alas ja koiliseen(?) Samburuun. Pari päivää siellä - aika riippuu eläinten ym. kiinnostavuudesta. Samburu on Mount Kenyan ohella näitä uusia paikkoja minulle. Sitten suht pitkä ajo länteen päin Lake Nakuruun, joka tuli tutuksi viime reissulla. Siellä riittää nähtävää, sillä paikka on suht pieni, mutta "eläintiheys" optimaalinen. About pari päivää siellä - taas vedetään fiiliksen mukaan - ei liian tarkkoja suunnitelmia ;)
oma.huom. pauli kirjoita joissain vaiheessa tiivistelmät eri Kenian puistoista.

Nakurusta puolen päivän ajon jälkeen Narokin(pieni kaupunki matkan varrella) kautta Masai Maraan. Siellä loppu aika, eli päivä pari. Toivottavasti Michael on siellä vielä töissä, niin saa ainakin kunnon sapuskaa, sängyn ja suihkun reissun päätteeksi. Vikana päivänä ajo Nairobiin ja lento lähtee yöllä. Suomessa aurinko paistaa toivottavasti torstaina 30. heinäkuuta klo. 13.40.

perjantai 29. toukokuuta 2009

Turkish Airlines...hmmm

...no halpa se on jos ei muuta.

ELI LIPUT HOMMATTU!!! YAHOO!!!

Lentoja vertasin ensin reilun viikon ajan parin päivän haarukoilla ebookersin ja vertaa.fi sivustojen kautta. Vertaa.fi on näppärämpi, sillä se näyttää monen lentoja myyvän firman hinnat saman aikaisesti. Toisaalta ebookesin sivuilla voi katsoa 3 päivän haarukalla lentoja.
Viimeksi maksettiin serkun kanssa ähän vajaa 800 € edestakas lennoista Nairobiin. Nyt lähti 560 eurolla. Lentoyhtiö on eri ja välilasku Istanbulissa Lontoon sijasta. Saapumis- ja lähtöajat Nairobin päässä ovat vähän syvältä, eli aamuyöllä. No mutta kyllähän se Tom Hanksikin nukku Terminaalissa :)

Niin otin hieman selvää tuosta Turkkilaisesta lentoyhtiöstä ja ei se nyt kovin ruusuiselta näyttänyt. Nettisivut on ihan ok, mutta wikipedia kertoi vähän muutakin...

25. helmikuuta 2009 Turkish Airlinesin Boeing 737-800 joutui onnettomuuteen Schipholin lentokentällä. Koneessa oli 135 matkustajaa. Kone hajosi kolmeen osaan. Yhtiölle on vuoden 1959 jälkeen sattunut myös kolmetoista muuta ihmishenkiä vaatinutta onnettomuutta.

Ja tuolta löytyy vielä tarkempikin onnettomuustilasto. Nyt vaan peukut pystyyn ja koputtelemaan puita :D

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

"matka" alkakoon

no niin,
näin aluksi voisin hieman valoittaa lyhyesti(jatkossa kerron tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin eri reissujen tapahtumista) teille mitkä ovat taustani ja mitä on luvassa.

olen siis käynyt 2 kertaa aikaisemmin keniassa. ensimmäisen kerran yksin 6 päivää toukokuussa 2005. tällöin pysyin koko ajan masai marassa ja tutustuin hyvään ystävään Michaeliin.
toisen kerran lähdin keniaan tasan vuoden kuluttua ensimmäisestä reissusta. olin kuitenkin viisastunut "hieman" enkä lähtenyt yksin, vaan serkku Laurin kanssa. tällöin vietimme 10 päivää kiertäen masai maran, hell's gaten, lake nakurun ja lake bogorian luonnonpuistoja.

molemmat aiemmat reissut seurasivat samaa peruskaavaa: lennot netistä, vuokra-auto spostitse ja kartat(mitkä kartat?) piirtäen tai liian pienellä mittakaavalla = seikkailu ja paljon odottamattomia tapahtumia.
samana näissä matkoissa säilyi myös itse tarkoitus: dokumentoida villiä ja vapaata afrikan luontoa, eläimiä ja kultuuria ilmaisukeinona valokuvaus.

nyt heinäkuussa tapahtuva reissu(kulkee työnimellä KenyaXtremeTour#3) seuraa samoja periaatteita yhdistäen jo opitut kokemukset eri paikoista, mutta nostaen lopputuloksen toiseen potenssiin, sillä valokuvausta on opiskeltu melko ahkerasti ;)
päiviä keniassa tullaan viettämään todennäköisesti n. 10 kpl ja reitti kulkisi alustavasti nairobista mount kenian kautta samburuun. sieltä lake nakuruun ja edelleen länteen alas masai maraan, josta lopuksi takaisin nairobiin.
suunnitteilla on myös jatko-osa matka samoille apajille vuodenvaihteessa 09-10, ja tavoitteena kattaa molemmat vuodenajat: talvi ja kesä. mutta siitä lisää myöhemmin...

yritän olla kaiken muun työn ohessa olla aktiivinen ja postailla vähän(tai enemmän) kuvia edellisiltä matkoilta, jotta kaikki lukijat pääsevät mukaan fiilikseen :)

maanantai 25. toukokuuta 2009

eli tänä päivänä 48 vuotta sitten...

... John F. Kennedy lupasi amerikan kansalle, että he lähettävät miehen kuuhun ja tuovat tämän turvallisesti takaisin. tämä tapahtui päivälleen 48 vuotta sitten.


...ja tästä sain idean tämän blogin nimeen: pauli afrikkaan ja takaisin

seuraavissa posteissa lisää koko kuvasta ja suunnitelmista. seuraa mukana - älä perässä ;)