Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleistä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleistä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. toukokuuta 2011

Pieniä palasia

Kun kone aloitti laskeutumisen 13h lennon jälkeen alkoi leukoja kutittamaan. Tähän mennessä ei ole tarvinnut tehdä muuta kuin seurata numeroita monitoreista, tauluista ja lipusta. Hypätä oikeaan bussiin terminaalia vaihtaessa ja astua koneeseen. Ylimääräistä sylkeä nieleskellessä koko kropan valtasi eriskummalinen levottomuus. Kuin pitäisi päästä vessaan vaikka hätää ei ole. Kun ensimmäiset merkit savanneista alkoi näkyä koneen ikkunasta todellisuus iski täysillä: tästä eteenpäin se on sitten itsestä kiinni mitä tapahtuu. Viikon päästä sama kone tulee hakee kentältä, se on ainut asia johon voi edes jotenkin luottaa. Ne n. 150 tuntia siinä välissä on vielä kirjoittamatta. 6000km kotoa, yksin ja kaikki mitä tapahtuu seuraavaksi, on sinusta ja ainoastaan sinusta kiinni. Älä turvaudu siihen, että joku auttaa sinua. Älä luota keneenkään. Varaudu kaikkeen mitä voit kuvitella ja yritä kuvitella kaikki mitä voi tapahtua.
Pelko ei itsessään ole paha, mutta kuinka siihen suhtautuu voi kääntää asiat väärään suuntaan. Vai onko mikään suunta väärä jos siitä oppii jotain? Jos pelko lamauttaa, niin siitä on haittaa. Kun voittaa pelkonsa, luottamus itseensä ja siihen että pystyt hallitsemaan tilanteensa kasvaa. Esimerkki: Vieraassa kaupungissa ajaminen voi tuntua haastavalta, mutta kun on selvinnyt Nairobin keskustan liikenneympyräketjusta ruuhkassa pariin kertaan, niin sitä suhteuttaa Suomen liikennejärjestelyt hieman eri tavalla.
Itse huomaan pelkääväni eniten silloin, kun pitäisi alkaa tekemään jotain "pelottavaa". Ensimmäinen askel kohti tuntematonta on aina vaikein. Sitten kun on polviaan myöten suossa ja on pakko toimia, niin pelko väistyy toiminnan tieltä. Pyrin aina kysymään ennen ensimmäistä askelta, että jos teen tämän, niin mikä on pahinta mitä voi sattua? Ja pahinhan on kuolema(vaikka voihan sitä kuulemma elää tuonpuoleisessa ja sen jälkeenkin, mutta näin yleensä tässä elämässä). Jos en kuole, niin voin aina yrittää uudestaan.
"Helpommin pääset hengestäsi junaradalla, miksi lähteä Afrikkaan tappamaan itseäsi?" - sanoi faija, kun kuuli aikeistani lähteä yksin Keniaan.
Se siitä perheen tuesta :)
Pelko on useasti epäonnistumisen pelkoa. Jos antaa itselleen luvan epäonnistua, niin sitä ei tarvitse pelätä. Menneisyyttä ja vanhoja tarinoita on turha pelätä, sillä joka hetki voit aloittaa uudestaan ja olla jotain muuta kuin mitä olit.
Nyt, ennen kuin tämä posti alkaa liiaksi rönsyilemään, niin palataan alkuun - lentokoneeseen 6 vuotta sitten...

No kone laskeutui, viisumihakemukseen määränpääksi epämääräisesti Masai Mara, autonvuokraaja pelasti minut taksikuskeilta, ajettiin keskustaan, näin haikaroita, täytin laput, sain avaimet, lähdin ajamaan väärään suuntaan(siis paikallisesti oikeaan), hoin koko päivän mielessä ja ääneen lausetta: "Pysy vasemmalla", löysin puoliksi tuurilla Maraan illansuussa, seurasin rekkaa kunnes se kääntyi johonkin majapaikkaan, tapasin Miken, join pari Tuskeria(olutta), opetin neljän eri maan kansalaiselle sanan: "Paskahousu", aamulla tuijottelin leijonaa jolla oli verinen naama aamiaisestaan, luulin tietäväni missä ajoin, eksyin, poltin oikean käteni niin että se turposi puoli senttiä joka suuntaan, juutuin autolla mutaan, ajoin 50km väärään suuntaan, törmäsin pimeällä oikeisiin ihmisiin, he näyttivät kättäni ja pyörittivät päätään, valkoinen ja yksin täällä ei ole hyvä asia, minut päästettiin hienoon lodgeen yöksi, teltassani oli hoitoainetta hiuksille ja kolmenhengen sänky, valtio luottokortille, aamulla kohti alkuperäistä yöpaikkaa, portilla vartijat pitivät puhuttelun, olivat etsineet minua koko yön, tuntui pahalta, maksoin vaikkei olisi tarvinnut, menin Miken luoksi, hän ja edellisen illan korttipelikaverit olivat olleet huolissaan, tuntui pahalta, sitten loppui käteiset, kortti ei käynyt täällä, Mike käski olla huolehtimatta ja sanoi lainaavansa rahaa, en ymmärtänyt, tärkeintä oli että minulla on hyvä loma josta voin kertoa kotona ystävilleni ja perheelleni, eteeni tuotiin olut, hakuna matata, loppu päivinä paljon hyviä kuvia ja videota, matka Miken kanssa Nairobiin, pankista käteistä, uuden ystävän luokse syömään, lasipullosta coka colaa peltimajassa, pieni digipokkari painoi kaulassa enemmän kuin koskaan, hyvästelyt ja kiitokset, nokka kohti keskustaa, ruuhkassa tunti ilman ilmastointia, lehtiä ja aurinkolaseja joka suunnasta, ikkunat kiinni, vielä kuumempi, auton palautus ja kyyti kentälle, tuplatarkastus kameralaukulle, takapuoli omalle paikalle, viimeinen huokaus, selvisin, olen hengissä.


Helsinki-Vantaalla faijaa odotellessa huomasin, että kenkääni oli jäänyt Keniasta pieni pala heinää. Istuin bussipysäkillä ja mietin mitä sanon kaikille kysyjille. Kokemus oli peloista huolimatta niin ylivaltaava, ettei kukaan tule koskaan ymmärtämään täysin sitä mitä yrität kertoa. Heidän täytyy kokea se itse. Maata tuijottaessani tajusin, että minusta taisi jäädä savanneille iso säkillinen pieniä palasia....

tiistai 27. heinäkuuta 2010

pauli Lappiin ja takaisin 2010

Noniin, taas on vierähtänyt tovi viime kirjoituksesta. Välissä ollut studion muuttoa ym. Lomaa en aikonut pitää tänä kesänä, mutta jotenkin idea vaeltamisesta tässä etelän lähialueiden luonnossa survival-hengessä karkasi lapasesta ja ensi sunnuntaina lennän Ivaloon ilman ruokaa repun, virvelin ja vaskoolin kanssa :)

Eli yövyn kolme yötä Ivalojoen tuntumassa kalastaen(eli ruokaa keräten), kultaa huuhtoen(teoreettiset mahkut löytää jotain ovat hyvät, mutta odotukset sitäkin suuremmat) ja valokuvaten(uusi hammock saapui tänään ja siitä pitäisi hyvät kuvat saada valmistajalle).
Matkaa taitan kävellen, eli lähden lentokentältä yhteen suuntaan ja hölkkään keskiviikkona takaisin terminaaliin.

Huomenna lisää matkan yksityiskohtia...

perjantai 30. lokakuuta 2009

Digiexpo 09 ja Kenian matka

...juu tässä kävi nyt näin, että työkireet oli niin valtavat, etten kerennyt purkamaan kuvasaalista matkalta vasta kun nyt pari viikkoa sitten.

Huomenna lauantaina olen siis Digiexpossa Nikonin osastolla klo. 15.00 kertomassa viimeisestä matkastani ja näyttämässä D90:llä kuvattua materiaalia.

Uudet henk.koht kotisivutkin on ihan kohta auki ja sinne tulee oma Kenia-kuvagalleria.

Tuon messuilla esitettävän videon laitan tänne, kunhan kerkiän.

Koitetaas nyt taas saada tämä blogi uudestaan vauhtiin!

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Mitä tulossa...

No niin. Ajattelin näin työkiireiden lomassa nopeasti listata muutamia aiheita, joista tulen kertomaan tässä blogissa, kunhan saan muut työt tehtyä.

  1. Aijon kirjoittaa katselmukset eri Kenian puistoista, joissa olen jo käynyt kuvien ja karttojen kera. Tämä tulee olemaan moniosainen juttu.
  2. Laittaa ainakin yhden videokoosteen ensimmäiseltä yksin-reissulta Masai Maraan.
  3. Käydä osissa läpi eri tarvikkeita ja laitteita joita tulen ottamaan(tai olen jo käyttänyt) matkalle mukaan, kuten GPS ratkaisut, kannettava tietokone, laukut, kamerat, linssit, salamalaitteet, yöpymisratkaisut ym.
  4. Satunnaisia kuvia ja tarinoita niiden takaa.
  5. Lyhyitä tarinoita hauskoista/kuumottavista kohtaamisista eläinten ja paikallisen väestön kanssa.
Tässä nyt nämä mitä tuli mieleen.

Mutta kysykää ihmeessä lukijat, mistä te haluaisitte minun kertovan! Jaan mielelläni kokemuksiani :)

maanantai 1. kesäkuuta 2009

"My driver Sammy will be at the airport at 6:00 am on Monday July 20..."

Keniassa ei juuri pysty liikkumaan ilman autoa. Joten sellainen pitää vuokrata. Kenia on ymmärtääkseni niitä harvoja paikkoja, jossa puistoihin voi pööpöillä yksin autolla ilman paikallista opasta/puistonvartijaa.

Ensimmäisellä reissullani otin spostitse yhteyttä Central Rent A Car -nimiseen puljuun, joka kaikin puolin vaikutti luotettavalta paikalta. Jolly, firman pitäjä osottautuikin oikein mukavaksi ja reiluksi mieheksi. Hän jopa tarjosi kyydin lentokentältä Nairobin keskustaan ja sieltä takaisin. Lisäksi hän mielellään kertoi kohteista, joissa kannattaa käydä, sekä piirsi kartan Masai Maraan, sillä Keniassa ei liioin teitä ja risteyksiä maahan merkata.


Tässä minä seison lojaalin rautahevoseni edessä 2005

Suzuki Maruti Gipsy King osottautui oikein luotettavaksi ja taloudelliseksi menopeliksi, joten päädyin samaan valintaan seuraavanakin vuonna ja vuokrasimme serkun kanssa saman auton samasta paikasta. Plussana tässä autossa on irroitettava kattoluukku, joka on osoittautunut mitä parhaimmaksi tavaksi tarkkailla ja tallentaa ympäristöä 360 astetta. Pientä miinusta tuo 4-vedon kytkentä, jossa pitää pyöräyttää lukot eturenkaista, ennen kun ne alkaa vetämään. Tämä ei välttämättä tunnu pahalta rastilta, mutta kun auton viereen lisätään kymmenpäinen (villi)norsulauma, niin ei ulos astuminen olekkaan niin helppo nakki. Kokemusta on :)


Tässä Lauri automme vieressä Bogoria-järvellä 2006

Tänä vuonna otin yhteyttä jälleen Jollyyn, joka sanoi muistavansa minut ja teki hyvän tarjouksen autosta, joten:

"I have booked the car for you. My driver Sammy will be at the airport at 6:00 am on Monday July 20. He will have a board with your name on it."

Eli täältä tullaan Afrikka!

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

"matka" alkakoon

no niin,
näin aluksi voisin hieman valoittaa lyhyesti(jatkossa kerron tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin eri reissujen tapahtumista) teille mitkä ovat taustani ja mitä on luvassa.

olen siis käynyt 2 kertaa aikaisemmin keniassa. ensimmäisen kerran yksin 6 päivää toukokuussa 2005. tällöin pysyin koko ajan masai marassa ja tutustuin hyvään ystävään Michaeliin.
toisen kerran lähdin keniaan tasan vuoden kuluttua ensimmäisestä reissusta. olin kuitenkin viisastunut "hieman" enkä lähtenyt yksin, vaan serkku Laurin kanssa. tällöin vietimme 10 päivää kiertäen masai maran, hell's gaten, lake nakurun ja lake bogorian luonnonpuistoja.

molemmat aiemmat reissut seurasivat samaa peruskaavaa: lennot netistä, vuokra-auto spostitse ja kartat(mitkä kartat?) piirtäen tai liian pienellä mittakaavalla = seikkailu ja paljon odottamattomia tapahtumia.
samana näissä matkoissa säilyi myös itse tarkoitus: dokumentoida villiä ja vapaata afrikan luontoa, eläimiä ja kultuuria ilmaisukeinona valokuvaus.

nyt heinäkuussa tapahtuva reissu(kulkee työnimellä KenyaXtremeTour#3) seuraa samoja periaatteita yhdistäen jo opitut kokemukset eri paikoista, mutta nostaen lopputuloksen toiseen potenssiin, sillä valokuvausta on opiskeltu melko ahkerasti ;)
päiviä keniassa tullaan viettämään todennäköisesti n. 10 kpl ja reitti kulkisi alustavasti nairobista mount kenian kautta samburuun. sieltä lake nakuruun ja edelleen länteen alas masai maraan, josta lopuksi takaisin nairobiin.
suunnitteilla on myös jatko-osa matka samoille apajille vuodenvaihteessa 09-10, ja tavoitteena kattaa molemmat vuodenajat: talvi ja kesä. mutta siitä lisää myöhemmin...

yritän olla kaiken muun työn ohessa olla aktiivinen ja postailla vähän(tai enemmän) kuvia edellisiltä matkoilta, jotta kaikki lukijat pääsevät mukaan fiilikseen :)