Masai Mara eroaa muista käymistäni Kenian puistoista avaruuden, eläinten kirjon ja määrän vuoksi. Nyt kun kaksi täyttä päivää on takana ei voi muuta sanoa, kuin huh huh. Suuri muutto, josta olen kirjoittanut aiemmin, mutta en ole nähnyt ennen, teki suuren vaikutuksen. Vaikka emme nähneetkään gnu-laumojen joenylitystä, niin pitkät jonot ja tuhat päiset laumat olivat pysäyttävä näky.
Tämä oli 4 kerta minulle Afrikassa. Koskaan en ole saanut vyölleni Big five:ä. Aina on jäänyt puuttumaan se yksi ja ainoa: Leopardi. Monesti olen kuullut tarinoita iltanuotiolla spottauksista ja yrittänyt seuraavana päivänä löytää paikalle, mutta tuloksetta. Tänään se sitten tapahtui. Olimme tulleet Mara Riverin sillalle Tanzanian rajalle ja Mike oli kuullut radiosta ja vartioilta, että joen toisella puolella oli nähty leopardi. Kun hinnasta oli väitelty tiiviisti - maan tutulla tavalla - hetki, hyppäsi rangeri kyytiin ja lähdimme toiselle puolelle puistoa. Löysimme puun jonka lähistössä kissa tiettävästi oli, mutta emme nähneet kuin antiloopin raadon puussa. Mutta kuin saimme löydettyä kiertoreitin(joka vaati ajoa urattomassa maastossa -> kielletty puistissa, mutta koska mukaa oli rangeri, niin raha taisi merkit enemmän kuin säännöt), niin pienen puron penkereeltä, varjosta heinikon seasta, minä kerrankin spottasin täpliä: leopardin. Näkyvyys oli huono ja valoisuus kaamea, joten materiaalista ei tullut huippu kamaa, mutta ensimmäistä kertaa elämässäni sain ison viisikon kasaan. Mahtava fiilis. Hauskaa oli se, että niin sai Jaakko ja Faijakin :) Ensimäisellä retkellään Afrikassa.
Mutta Marasta päälimmäisiksi jäivät mieleen lukuista leijonat, leopardi, suuret eläinlaumat ja öiset hyeenan äänet(jotka viime yönä olivat niin riipivät, että naapuri teltoissa ihmiset heräilivät peloissaan :)
Niin paljon olisi kerrottavaa pieniä hauskoja/jännittäviä yksityiskohtia, mutta virta ei riitä selittääkseni kaikkea. Eikä kaikkea voi sanoin kuvata. Tämä täytyy kokea itse. Afrikan villi luonto opettaa ja avartaa tavalla, mitä ei voi käsittää, ennen kun on juossut kirahvien perässä savannilla...
;)
Liity tykkääjiin Facebookissa ja lähde mukaan elämäsi seikkailuun.
