Mutta nyt puhaltaa taas uudet tuulet.
Eli tänä vuonna tapahtuu se idea mikä alkoi pyöriä päässä jo 4 vuotta sitten. Ensimmäinen järjestetty kuvausmatka Keniaan. Kohdeasiakkaina valokuvaajat. Ja jos kaikki menee nappiin(ja miksi ei menisi :) niin vuonna 2012 matkoja tullaan järjestämään useampi.
Alustavat valmistelut ovat käynnissä ja koitan niin nopeasti kuin mahdollista vahvistaa päivät ja hinnat.
Laitoin samalla pienen kyselyn siitä mitä ihmiset ovat valmiita maksamaan matkasta.
Seuraavat "suunnat" reissun luonteesta ovat kuitenkin jo aika selvät vaikkakin lopullinen muoto määräytyy asiakkaiden mukaan.
- Matka on tarkoitettu ensisijaisesti valokuvausta harrastaville. Niin aloittelijoille, kuin ammattilaisille.
- Koska valokuvaaminen on pääteemana, niin kaikki valmistelut ja järjestelyt peilataan sen mukaisesti. Eli rantalomailu Mombasassa jää väliin :)
- Oma paikallinen opas/kuljettaja/kokki.
- Itse toimin tulkkina, toisena oppaana ja "valokuvauksellisena oppaana".
- Koska matkalla on tarkoitus kokea ja tallentaa Kenian luontoa ja kultuuria, niin liikkuminen ja yöpyminen suoritetaan "maan tasalla", jolloin pääsee lähemmäs sitä tunnetta jota koitetaan välittää myös niihin otettuihin valokuviin. Tätä puolta matkasta ei kannata väheksyä, sillä niistä ne kokemukset vasta tulevat :)
- Välimatkat taitetaan omalla maastoajoneuvolla.
- Matka EI tule olemaan pakettimatka-5 tähden hotelli-vesipuisto. Mukavuuksista joutuu tinkimään(itse käyttäisin sanamuotoa: pääsee kokemaan jotain aivan uutta). Jos pelkää kuollakseen isoja/pieniä hyönteisiä, lintuja, pieniä kädellisiä, pölyä ja likaa, reikä vessaa ja haaleaa/kylmää suihkua, niin en suosittele tätä reissua sinulle.
- Matkalla on tarkoitus käydä 3-4 puistossa ja viettää näissä 1-3 yötä/puisto. Yöpyminen vaihtelisi ihan perus telttamajoituksesta(vaihtoehtona myös hammock) - isoon kivijalalliseen telttaan missä sänky - ja mahdollisesti pieneen hotellihuoneeseen Nairobissa.
- Viimeisinä päivinä Nairobissa olisi mahdollisuus käydä silittelemässä kirahveja, orpoja sarvikuonoja ja norsuja hyväntekeväisyys säätiön tilalla. Myös käynti kansallismuseossa on aika mahtava kokemus. Älyttömästi täytettyjä eläimiä ja esi-isien kalloja :)
- Eli luvassa olisi varmasti kouriintuntuva kokemus Afrikan villistä luonnosta ja Kenian kultuurista.
- Matka aika on 10-12 päivää ja sijoittuu Heinäkuun loppuun.
Jos kiinnostuit matkasta, niin ota välittömästi yhteyttä, sillä tälle ensimmäiselle matkalle on paikkoja rajoitetusti.
Ja ei muuta kun Discovery päälle, Rain Dance Shiraz-Ruby Cabernet hanapakkaus auki ja unelmoimaan Africasta ;)