Eilen heräsin kauniiseen auringonnousuun Hell's Gate:llä ja lähdin aamulenkille. Alas laaksoon oli mukava kilometrin matka alamäkeä. Usva laaksossa, jota ympäröivät jylhät kallioseinämät, loivat taianomaiset puiteet kirmailulle villissä luonnossa. Kohtasin lenkilläni pari kirahvia(joita koitin vähän jahdata leikkimielisesti), antilooppeja, pahkasian, puhvelilauman, helmikanoja ja seeproja. Pidin otsassani Gopron pikkukameraa, joten tulevaisuudessa kun saan kaiken materiaalin editoitua, pääsette mukaan aamuseikailulleni.
Aamupalan jälkeen lähdimme Jaakon kanssa vaellukselle joka vei kapean kanjonin läpi kuumillelähteille. Patikointi kesti melkein 4 tuntia ja vaikka housuni repesivätkin kiipeillessä haastavassa maastossa, oli reissu sen arvoinen. Tässäkin mukana oli otsakamera.
Klo. 13 jälkeen aloitimme ajamisen Masai Maraan. n. 2h jälkeen, juuri ennen Narokia aloin kuuntelemaan, että jostain kuului kiehumisen ääntä. Sanoin Mikelle, että nyt on jotain pielessä ja meidän on pysähdyttävä. Onneksemme olimme juuri ohittaneet pienen kylän ja emme kauaa ehtineet ihmetellä kuinka Hiacen etupenkit nostetaan, kun paikalle käveli mekaanikko haalarit päällä. Syylärin paineventtiili(termostaatti?) oli huonossa kunnossa ja aiheutti ylikuumenemisen. Kun Mike oli aikansa vääntänyt mekaanikon kanssa, huikkasi hän ohi menevältä motoristilta(jolla oli jo mukana kaveri ja kamaa tarakalla) kyydin takas kylälle. Hetken päästä haalarikaveri tuli uuden korkin kanssa takaisin ja pääsimme pian jatkamaan matkaa.
Narokista otimme huoltoasemalta kyytiin jo reissumme toisen kyytiläisen, Jonaksen, joka tuli kanssamme Ololamutiek-kylään ihan Acacia campin lähettyville. Mutta koska auton korjaamisessa meni aikaa, niin pimeä tuli kesken matkaa. Ja jos maailman huonokuntoisemmat tiet ja pimeä eivät tehneet ajosta tarpeeksi haastavaa, niin tulipa tiellemme myös kaatunut piikikäs akaasiapuu. Samalla Mike sanoi: "This is not good". Äänen sävystä ymmärsin heti, että kyseessä oli enemmänkin kuin kaatunut puu. Koska puu oli tuore ja katkaisi tien liian "hyvin" kiinnitin huomioni katkaisu kohtaan, joka näytti hakatulta. Mike peruutti ensin reilusti taakse ja keskusteli liftarimme kanssa tiiviisti swahiliksi. Sitten kaasutimme puuta kohti ja kiersimme sen oksien raapiessa kylkeä. Kun pääsimme vähän matkaa eteenpäin, sanoin Mike, että kyseessä oli ryöstäjien ansa. Huokasimme helpotukseta ja jatkoimme matkaa pimeydessä, jota kaukaiset salaman iskut valaisivat vähän väliä. Pääsimme kuiten turvallisesti, mutta väsyneinä perille majapaikkaamme. Ilta meni mukavasti Tuskeria siemaillessa nuotiolla, hyeenojen ja norsujen säestäessä lähi ympäristössä. Uni tuli nopeasti...
perjantai 29. heinäkuuta 2011
Helvetillinen matka porteilta Masai Maraan
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tuntuu olevan aina haasteita noissa maisemissa. Itse jäimme jumiin sinne keskelle ei-mitään kun rankkasateet ja tulvat yllättivät. No, siinä sitten nukuttiin autossa/teltassa kun mihinkään suuntaan ei enää autolla voinut liikkua. Syömättä meni pari päivää ja auto jäi jumiin kymmeniä kertoja, välillä myös keskelle jokea. Aikamoinen extremereissu oli :). Onneksi asioilla on lopulta tapana järjestyä, ennemmin tai myöhemmin. Afrikassa yleensä myöhemmin.
VastaaPoistaNo ohhoh! Olihan seikkailupäivä. Tarviitte lomaa kun tuutte takas! :D
VastaaPoista