Noniin, aamulla lähtee kone kohti Ivaloa ja vielä säädän puhelimien kanssa ja koitan keksiä sulavinta tapaa yrittää kirjoitella tänne blogiin nuotion ääreltä tai hammockin syleilystä :)
Lupasin kertoa hieman tarkemmin tuosta kuvaussetistä mitä järjestin matkalle. Eli jälleen kerran otin yhteyttä Clark Jungle Hammock -nimiseen jenkkifirmaan, kun olivat olleet tyytyväisiä afrikassa ottamiini kuviin heidän Tropical Hammock- mallista, että nyt olisi mahdollisuus saada kuvia lapin maisemissa jostain heidä "four season" -mallistaan ja he tarttuivat tarjoukseen vaikka kuulemma kova sesonki on päällä ja minulle lähetetty malli oli back order kahdella vikkolla saivat he kuitenkin maton mulle ajoissa.
Koska halusin liikkua keveästi, en kuvitellutkaan ottavani Nikonin työkalustoani mukaan, vaan päätin kokeilla kuinka "pikkukamerani" Panasonicin GF1 selviäisi mainoskuvauksesta. En siis ole kertonut mattovalmistajalle, että kuvaan heidän tulevan katalogin kuvat taskukokoisella kameralla :) Mutta sen verran olen tuolla pikkukameralla talven ja kesän kuvaillut, että hyvä laatuisella linssillä on kenno ja resoluutio aivan kaupallisentason luokkaa. Dynamiikka vaan ei ole D3 tasolla, mutta tarkkaan raw:a valottaen ja pariin kertaan, niin uskon monen micro 4/3 -järjestelmää parjanneen kuvaajan leuat loksahtavan auki :)
No kun sain varmistuksen hammockista, niin otin yhteyttä suomen Panasoniciin ja kerroin tarinani(aivan kuten Nikonille viime vuonna) ja parin mutkan kautta sain spostin päähän ihmisen joka vastasi kamera laitteiden promo-asioista ja he olivat mielellään lainaamassa pyytämiäni linssejä matkalleni. Itsellä kun oli vain se kuuluisa 20mm f/1.7 pannukakku, niin tarvitsin hyvää laajista ja vähän pidempää mackroa.
Nyt täytyy lopetella ja valmistautua huomista varten. Tässä kuitenkin vielä lista noista yllä mainituista tavaroista, joita mukaan tulee.
Lisäinfoa Panasonicin Micro 4/3 -kameroista ja lisävarusteista: http://www.panasonic.fi/html/fi_FI/1282721/module/general/compare/productsCategory.html#anker_1282718
http://www.junglehammock.com/models/nx250/index.php
Mulle tuli tuo vaan tuo NX-150 malli
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkatavarat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkatavarat. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 1. elokuuta 2010
sunnuntai 19. heinäkuuta 2009
Ja matka alkakoon...
Parin tunnin päästä lähtee lento, joten tämä on viimeinen postaus Suomen maalta.



Paljon on jäänyt kirjoittamatta asiaa jota piti kirjoittaa ja syy on mutkittelematta: kiire. On ollut todella paljon töitä oman firman kuvausten kanssa ja järjestellessä matkaa. Mutta listaan nopeasti tähän mitä on tapahtunut viimeisen viikon aikana.
Ensinnäkin sain itselleni teltan missä nukkua. Mutta se ei ole mikä tahansa teltta, vaan riippumatto-teltta, eli kavereiden kesken Jungle Hammock.

Tuossa laadukas kuva kännykälläni.
Sitten sain myös käyttööni Acerin minikannettavan, jolla katsastelen iltaisin kuvasaldon ja karsin turhat pois. Tämän kannettavan jätän sitten reissun päätteeksi Mikelle, joka haluaisi paikallisella mokkulalla nettiin, mutta kannettava puuttuu. Suuri kiitos naapurifirmalleni Nettitakomolle, joka ystävällisesti lahjoitti tietokoneen minulle(eli Mikelle), kun mm. Elisa Oy ei halunnut osallistua tähän avustukseen.
Tässä vielä kuva kuvauskalustosta, joka tulee mukaan matkalle.
Nikon D3
Nikon D90
Nikkor AF-S 200-400mm f/4 VR
Nikkor AF-S 28-70mm f/2.8
Nikkor Micro AF-S 105mm VR
Nikkor AF-S TC-14EII
Sigma 12-24mm f/4,5-5,6 DG HSM
Zenitar 16mm f/2,8
Nikon SB-800 salamalaite
Nikon SB-800 salamalaite
+ iso kasa akkuja, latureita ja muistikortteja.

Ja vielä tuo reittisuunnitelma, joka on vain suunnitelma, eli meen kuitenkin fiiliksen mukaan. Aikomus olisi kuitenkin olla 1 kokonainen päivä joka puistossa + tulo ilta ja lähtö aamu.
1. Samburu
2. Sweetwaters
3. Lake Nakuru
4. Masai Mara
5. Nairobi National Park
Nyt rupee loppumaan aika. Pitää vielä ehtiä suihkuun, kun ei tiedä monta päivää menee, kun seuraavaks pääsee... :)
Näkyillään!
Tunnisteet:
hammock,
kuvia,
matkatavarat,
Mike,
suunnitelma,
yöpyminen
keskiviikko 8. heinäkuuta 2009
Nyt on kunnon Pelit :)
Eli tuollainen laukku tuli hommattua matkaa varten.
Törmäsin ensimmäisen kerran näihin Pelin laukkuihin Photokinassa viime vuonna. Mieleen jäi vaan pirun päheet laukut(siis niitä on paljon erilaisia ja kokoisia) ja slogani: You break it, we replace it ...forever!
Näistä laukuista ei oikeen paremmaksi voi mennä: ilma-, vesi ja pölytiivis sekä ottaa hittiä aika hyvin. Omani päälle hyppäsin heti tasajalkaa, kun sain paketista ulos :) Siis täydellinen laukku Keniaan.
Mun laukun malli on 1510 with dividers, joka on juuri tarkoitettu esim. valokuvaajan käyttöön. Tämä on vielä mitoitettu niin, että sen saa juuri vielä lentokoneeseen hyttiin sisään. Ja on rullat alla, niin ei tarvii selällä kantaa.
Kirjottelen sitten enemmän, kun on kokemuksia oikeasta kenttä käytöstä. Nyt oon vaan hyppiny sen päällä...
Suomessa pelejä tuo maahan CC-CASE ja täytyy nyt ihan erikseen mainita kuinka hyvää palvelu oli: Ensinnäkin sposteihin vastattiin juhannuksenkin alla rivakasti ja kun tiedustelin eri värivaihtoehtoja(lämmön ja kosteuden tiivistymisen takia), niin sieltä soitettiin perään ja annettiin hyvää infoa, sekä saatavuus tarkistettiin euroopan varastolta heti, jotta laukku saatiin samana päivänä matkaan. Siis todellista asiakaspalvelua, suosittelen erittäin lämpimästi CC-Casen palveluja, jos haluatte itsellenne ikuisen laukun!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)