Näytetään tekstit, joissa on tunniste jugle hammock. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jugle hammock. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. toukokuuta 2011

Seikkailukausi avattu Karhunkierroksella

Viime viikolla kävin rykäsemässä reilun puolikkaan karhunkierroksen(n. 50km) Kuusamossa. Kaverilla on asunto Rukan kupeessa, joten siitä sain idean vaellukselle. Otin mukaan lopputalvesta ostamani Mamiyan RZ keskikoon filmijärjestelmän koettaen seurata legendaarisen Ansel Adamsin jalanjälkiä :)
Aloitin matkan Oulangan Luontokeskuksesta ja tarvoin takas Rukalle kahdella yöpymisellä. Rinkan painavin osa oli kamera linsseineen ja jalusta, joten Clacksin hammockki toimi yösijana. Nyt otin reissulle myös retkikeittimen, sillä mustikkakausi ei ole vielä alkanut ;)
Laittelen tänne kuvia sitten kun saan kuvat kehitettyä ja scannattua.
Tulipa muuten lautailtua taas n. 7 vuoden tauon jälkeen. Sain korkata iskemättömän rinteen ja aika äkkiä lihasmuisti toimi vaikka muu massa onkin lisääntynyt :) Sitten skabattiin jo kaverin kanssa, kumpi saa enemmän ilmaa boxin reunasta :)


Ja sitten Kenian seikkailu-uutisiin:

Nyt perääntyivät viimeisimmätkin lähtijäehdokkaat, joten näyttää vahvasti siltä, että lähden matkaan yksin. Jollei tällä viikolla ihmeitä tapahdu...

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Pienellä kameralla ISOJA kuvia

Noniin, aamulla lähtee kone kohti Ivaloa ja vielä säädän puhelimien kanssa ja koitan keksiä sulavinta tapaa yrittää kirjoitella tänne blogiin nuotion ääreltä tai hammockin syleilystä :)

Lupasin kertoa hieman tarkemmin tuosta kuvaussetistä mitä järjestin matkalle. Eli jälleen kerran otin yhteyttä Clark Jungle Hammock -nimiseen jenkkifirmaan, kun olivat olleet tyytyväisiä afrikassa ottamiini kuviin heidän Tropical Hammock- mallista, että nyt olisi mahdollisuus saada kuvia lapin maisemissa jostain heidä "four season" -mallistaan ja he tarttuivat tarjoukseen vaikka kuulemma kova sesonki on päällä ja minulle lähetetty malli oli back order kahdella vikkolla saivat he kuitenkin maton mulle ajoissa.
Koska halusin liikkua keveästi, en kuvitellutkaan ottavani Nikonin työkalustoani mukaan, vaan päätin kokeilla kuinka "pikkukamerani" Panasonicin GF1 selviäisi mainoskuvauksesta. En siis ole kertonut mattovalmistajalle, että kuvaan heidän tulevan katalogin kuvat taskukokoisella kameralla :) Mutta sen verran olen tuolla pikkukameralla talven ja kesän kuvaillut, että hyvä laatuisella linssillä on kenno ja resoluutio aivan kaupallisentason luokkaa. Dynamiikka vaan ei ole D3 tasolla, mutta tarkkaan raw:a valottaen ja pariin kertaan, niin uskon monen micro 4/3 -järjestelmää parjanneen kuvaajan leuat loksahtavan auki :)
No kun sain varmistuksen hammockista, niin otin yhteyttä suomen Panasoniciin ja kerroin tarinani(aivan kuten Nikonille viime vuonna) ja parin mutkan kautta sain spostin päähän ihmisen joka vastasi kamera laitteiden promo-asioista ja he olivat mielellään lainaamassa pyytämiäni linssejä matkalleni. Itsellä kun oli vain se kuuluisa 20mm f/1.7 pannukakku, niin tarvitsin hyvää laajista ja vähän pidempää mackroa.

Nyt täytyy lopetella ja valmistautua huomista varten. Tässä kuitenkin vielä lista noista yllä mainituista tavaroista, joita mukaan tulee.

Lisäinfoa Panasonicin Micro 4/3 -kameroista ja lisävarusteista: http://www.panasonic.fi/html/fi_FI/1282721/module/general/compare/productsCategory.html#anker_1282718

http://www.junglehammock.com/models/nx250/index.php
Mulle tuli tuo vaan tuo NX-150 malli