perjantai 29. heinäkuuta 2011

Helvetillinen matka porteilta Masai Maraan

Eilen heräsin kauniiseen auringonnousuun Hell's Gate:llä ja lähdin aamulenkille. Alas laaksoon oli mukava kilometrin matka alamäkeä. Usva laaksossa, jota ympäröivät jylhät kallioseinämät, loivat taianomaiset puiteet kirmailulle villissä luonnossa. Kohtasin lenkilläni pari kirahvia(joita koitin vähän jahdata leikkimielisesti), antilooppeja, pahkasian, puhvelilauman, helmikanoja ja seeproja. Pidin otsassani Gopron pikkukameraa, joten tulevaisuudessa kun saan kaiken materiaalin editoitua, pääsette mukaan aamuseikailulleni.
Aamupalan jälkeen lähdimme Jaakon kanssa vaellukselle joka vei kapean kanjonin läpi kuumillelähteille. Patikointi kesti melkein 4 tuntia ja vaikka housuni repesivätkin kiipeillessä haastavassa maastossa, oli reissu sen arvoinen. Tässäkin mukana oli otsakamera.
Klo. 13 jälkeen aloitimme ajamisen Masai Maraan. n. 2h jälkeen, juuri ennen Narokia aloin kuuntelemaan, että jostain kuului kiehumisen ääntä. Sanoin Mikelle, että nyt on jotain pielessä ja meidän on pysähdyttävä. Onneksemme olimme juuri ohittaneet pienen kylän ja emme kauaa ehtineet ihmetellä kuinka Hiacen etupenkit nostetaan, kun paikalle käveli mekaanikko haalarit päällä. Syylärin paineventtiili(termostaatti?) oli huonossa kunnossa ja aiheutti ylikuumenemisen. Kun Mike oli aikansa vääntänyt mekaanikon kanssa, huikkasi hän ohi menevältä motoristilta(jolla oli jo mukana kaveri ja kamaa tarakalla) kyydin takas kylälle. Hetken päästä haalarikaveri tuli uuden korkin kanssa takaisin ja pääsimme pian jatkamaan matkaa.
Narokista otimme huoltoasemalta kyytiin jo reissumme toisen kyytiläisen, Jonaksen, joka tuli kanssamme Ololamutiek-kylään ihan Acacia campin lähettyville. Mutta koska auton korjaamisessa meni aikaa, niin pimeä tuli kesken matkaa. Ja jos maailman huonokuntoisemmat tiet ja pimeä eivät tehneet ajosta tarpeeksi haastavaa, niin tulipa tiellemme myös kaatunut piikikäs akaasiapuu. Samalla Mike sanoi: "This is not good". Äänen sävystä ymmärsin heti, että kyseessä oli enemmänkin kuin kaatunut puu. Koska puu oli tuore ja katkaisi tien liian "hyvin" kiinnitin huomioni katkaisu kohtaan, joka näytti hakatulta. Mike peruutti ensin reilusti taakse ja keskusteli liftarimme kanssa tiiviisti swahiliksi. Sitten kaasutimme puuta kohti ja kiersimme sen oksien raapiessa kylkeä. Kun pääsimme vähän matkaa eteenpäin, sanoin Mike, että kyseessä oli ryöstäjien ansa. Huokasimme helpotukseta ja jatkoimme matkaa pimeydessä, jota kaukaiset salaman iskut valaisivat vähän väliä. Pääsimme kuiten turvallisesti, mutta väsyneinä perille majapaikkaamme. Ilta meni mukavasti Tuskeria siemaillessa nuotiolla, hyeenojen ja norsujen säestäessä lähi ympäristössä. Uni tuli nopeasti...

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Matka helvetin porteille...

Kolmas päivä Afrikassa tekee loppuaan. Eilen oli täysi päivä Nakurussa ja näimme lisää eläimiä kiertäessämme puistoa. Kävimme aamulla Baboon Cliffseillä katsomassa upeaa maisemaa järven ympärillä. Sieltä tulimme alas eteläreittiä ja ajoimme airstripin kautta puiston toisessa päässä olevalle leirintäalueelle(Makalia Falls) syömään ja ottamaan päikkärit. Sen jälkeen lähdimme etsimään leijonia mistä olimme kuulleet havaintoja monelta kuljettajalta sekä radiosta. Kaksi leijonaa oli nähty pienen lentokentän läheisyydessä, joten suuntasimme sinne. Mutta kahden sijasta löysimme lauman johon kuului uroksen lisäksi 6 naarasta. Ilma oli hieman pilvinen, joten kuvauksellisesti tilanne ei ollut paras mahdollinen.
Kun saavuimme camping-alueelle, niin onneksemme kaikki rekat olivat poistuneet ja saimme koko paikan vain itsellemme. Kylläpä oli hiljaista. Illalla kuului vielä epämääräistä murinaa/haukuntaa lähi metsästä ja faija saikin taskulampun kiilaan muutamia kiiltäviä silmiä. Aamuyöllä herätessäni Miken kanssa kuunneltiin miltä virtahevon äänet kuulostaa. Tämä oli meille kaikille uutta, että Lake Nakurussa on virtahepoja. Niitä ei kannata kohdata öisellä vessakäynnillä :)
Tänä aamuna menimme nopealle gamedrivelle ja onneksemme löysimme hyeenan. Matala auringonpaiste loi hyvän valomaailman ja sain aika hyvää pätkää. Sitten kävimme peseytymässä kylmässä suihkussa ja suuntasimme kohti Naivashaa. Siellä kävimme täydentämässä ruoka- ja juomavarastot jonka jälkeen ajoimme Hell's Gateen.
Olemme leiriytynyt Naibura campsite -nimiselle leirintäalueelle, missä olimme serkkuni kanssa 5 vuotta sitten. Huomenna menemme patikoimaan tulivuoren kraateriin ja katsomaan kuumia vesisuihkuja. Mutta mikä parasta, niin aamulla vedän ensimmäisen juoksulenkkini Afrikan savannilla. Telttapaikoilta aukeaa uskomaton näkymä laaksoon, jossa toivonmukaan on hieman usvaa ja eläimiä joiden kanssa juosta kilpaa :) Seuratkaa Endomondo -profiiliani niin näette reitin missä päin kirmailen!! :D Kiinitän myös GoPro kameran otsaani jotta pääsette myöhemmin mukaan fiiliksiin.
Nyt lopettelen kirjoittelun, koska Jaakko on Miken opastuksella paistanut meille kalaa(en ymmärtänyt mitä kalaa) ranskalaisittain ja tuoksu on hyvä.
Kuva on paria tuntia aikaisemmin kun keräsimme polttopuita nuotiota varten(joka on kuulemma kielletty, mutta onneksemme puistonvartija ei rankaissut :) Kenia vaikenee...


maanantai 25. heinäkuuta 2011

Nairobi 2 Nakuru

Ensimmäinen vuorokausi kohta takana. Yölento oli pitkä ja uuvuttava. Pojat(Faija ja Jaakko) nukkuivat kää kenossa vuorotellen koneessa, terminaalissa, autossa ja safariajelulla Nakurussa. Kyllä minunkin väsymys voitti jossain vaiheessa ja torkahtelin seisaaltaan eläimiä tähyillessäni kiertoreitillä järven ympäri. Testailin vähän kaikkia 4 kameraa, mutta olo oli niin nuutunut, kellonaika tylsä ja ilma ankea, etten jaksanut paneutua täysillä. Huomenna tiistaina siis täydellä höyryllä gameihin :)
Pieniä vastoinkäymisiä oli koko päivän, mutta onneksi sain ajateltua asiat niin, että näitähän pitääkin tulla, jotta seuraavalla reissulla saa asiat hiottua paremmiksi. Mutta eläinten spottaus alkoi parhaalla mahdollisella tavalla: lounaan jälkeen suunnattiin ekalle rundille leirintäalueelta ja minuutin päästä tien vieressä paksulla vinoon kasvaneella puunrungolla makaili kaksi nuorta leijonaa. Siis n. 500m päästä siitä missä yövymme ja mistä nyt tätä pilkkopimeässä kirjoitan. Leirintäalueella on ainakin 20 muuta samanlaista telttaa ja kolme rekka lastillista jotain ruotsinsukuisia ihmisiä. Kova on älämölö :)
Ja mitä olisi afrikanmatka ilman apinahyökkäystä. 20 minuuttia ja paviaani ottaa ei yhden vaan 3 banaania kainaloonsa kuin amerikkalaisenjalkapallonpelaaja(kuten Jaakko tapahtuman ilmaisi). No sitten ystävällinen puistonvartija tuli taittoperäsen rynnäkkökiväärinsä kanssa tarkastamaan tilanteen ja toi meille oksan jolla hätyytellä seuraavat uhkat.
Kohta untenmaille muutaman Tuskerin voimalla ja huomenna kohti uusia seikkailuja. Nakuru vaikenee...

torstai 21. heinäkuuta 2011

Tekniikka kasassa, muttei hanskassa

Matkalle lähtee 4 kameraa, jos ei tablettia ja kännykkää lasketa, vaikka niillä saatan kuvia ottaakkin.
  1. GoPro HD Hero
  2. Nikon CoolPix P500
  3. Nikon D5100(18-55mm ja 28-300mm linssit)
  4. Hasselblad H4D-40(80mm ja 300mm linssit)


Nikoneista menee kiitos Suomen Nikonille ja Hasselbladista Fimeko Oy:lle. Loistavaa palvelua molemmissa paikoissa. Suosittelen. Suuri ja syvä kumarrus.

Mielelläni en 4 kameraa käyttäisi, sillä tiedän kokemuksesta, että kun jotain alkaa tapahtua, niin silloin ei ole aikaa vaihtaa kameraa. Päätös mitä kameraa käyttää missäkin tilanteessa, pitää olla tiedossa etukäteen. Muutoin ei saa parasta mahdollista materiaalia talteen.
Jokaiselle kameralle on kuitenkin oma erikoisalueensa. Siinä missä toinen loistaa, ei toista ole edes mahdollista käyttää.
GoPro HD on pienin kamera ja se onkin sen valttikortti. Sen saa kiinnitettyä melkein mihin vaan ja tulenkin kytkemään sen mm. päähäni ja auton kylkeen.
CoolPix P500 on parhaimmillaan silloin, kun videota pitää saada pitkän matkan takaa ja muutenkin video-ominaisuudet ovat joukon monipuolisimmat, mainittakoon esimerkiksi nopeat kuvataajuudet jolla saa näyttäviä hidastuksia.
D5100 käytän tasapuolisesti videointiin ja stilleihin. Videolla suuresta kennosta on hyötyä pienen syvyysteräävyyden saamiseksi ja stilleissä loistaa tarkennusnopeus(tähän joukkoon verrattuna) ja monipuolinen linssi(28-300mm).
Hasselbladi onkin sitten ihan oma juttunsa. Keskikoon kamerathan eivät yleisesti sovellu wildlife -kuvaukseen, mutta juuri siksi otankin sen mukaan matkalle. 300mm linssi vastaa n. 200mm kinokoossa, joten kovin lähelle sillä ei päästä. Onneksi resoluutio antaa myöten cropatessa, mutta ainahan sitä voi ajaa lähemmäksi leijonia :) Tarkennusnopeus ja "kömpelyys" tulevat ehkä olemaan suurimmat ongelmat eläimiä kuvatessa. Maisemissahan Hasseli onkin sitten taas elementissään.

Kameroiden kanssa taivoitteenani tällä retkellä on dokumentoida reissua reissuna videolle ja sen lisäksi testata keskikoon formaattia wildlife -kuvauksessa. Stilleissä yritän taltioida enemmän tunnetta, kuin faktakuvia eläimistä. Samaa lähtökohtaa toteutin jo viimeksi kaksi vuotta sitten(ja mielestäni hyvällä menestyksellä) mutta nyt kokeilen jos ison kennon edut päästävät minut vielä lähemmäksi tavoitettani. Mutta siis pääpaino on videossa, jonka takia olen sijoittanut rahaa ensimmäistä kertaa jalusta ratkaisuihin. Kokeilen sijoittaa Manfroton video/stilli -pään(MH055M8-Q5) imukupeilla auton keulan tai perän kattoon. Tällöin, jos visualisointini ovat oikeassa, ratkaisu olisi videokuvausta varten autosta optimaalinen. Mutta olen varautunut, että savanni opettaa... :) Lisäksi olen hommanut vapaalla kädellä videointia varten Hague MMC steadycamin. Nyt kun matkassa ovat teräväpiirtokamerat, niin ei ole varaa pilata hyvää matskua tärinällä, sillä sillä on suuri vaikutus lopputuloksen laatuun. Lisäksi otan mukaan vanhoilta videoaikakausiltani(n.6-9 vuotta sitten) säästämäni haulikkomikin mukaan siltä varalta jos intoudun tekemään haastatteluja. Muutenhan puistojen äänimaailma koostuu pääosin autojen ja turistien äänistä, varsinkin "isojen" eläinten läheisyydessä.
Tämän kaiken materiaalin pyrin käymään läpi iltaisin tabletilla(Tablet -tietokone :). Sen virkaa pitää tuore Asus Eee Pad Transformer näppäintelakalla varustettuna. Sillä kirjoitan nyt tätäkin postia grillatessani kotini takapihalla. Android käyttöjärjestelmä antaa tuen kortinlukijalle ja ulkoisille muisteille(niin tikuille kuin kiintolevyille) joita käytän varmuuskopioina. Seuraavina päivinä teen testejä kameroilla ja ohjelmilla jotta saan hiottua työnkulun mahdollisimman jouhevaksi ja akkuystävälliseksi.
Sähköä kuluttavia laitteita on matkassa liikaa. Siitä ei pääse mihinkään. Ostin verkkokauppa.comista invertterin autoon, jolla koitan pitää edes jotain virtaa kaikissa 4:ssä kamerassa, puhelimissa ja tässä tabletissa.
Tekniikka asettaa omat haasteensa safarireissuille, mutta tylsäähän se olisi, jos elämä olisi liian helppoa... ;)

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Kilpaa Masai-poikien kanssa

Viimeiset 5 vuotta olen haaveillut juoksutreeneistä Masai Marassa. Käytännössä se meinaa sitä että maksan Masai-kylän pojille pari sataa shillinkiä "kävelystä", mutta vedänkin juoksulenkin. Nyt kun tämän kesän reissussa on mukana Hell's Gate joka soveltuu myös patikointiin ja pyöräilyyn(vähäisten petoeläinten takia) niin aijon käydä sielläkin lenkillä.
Otan mukaani puhelimen jota olen käyttänyt jo yli vuoden päivät lenkkieni mittaukseen ja tallenukseen, joten nyt saan kartalle piirrettyä kilometrit hieman eri kohdasta maapalloa :)
Ohjelmana toimii Endomondo ja puhelimena Motorolan Defy. Tuohon blogin oikeaan reunaan koitan kehittää widgetin johon päivittyy nyt kuukauden treenit Järvenpäästä Masai Maraan. Koitan sitten jakaa lenkkilinkit karttojen kanssa tänne blogiin, kun lenkkarit ovat pöllyttäneet Afrikan mannerta. Sanonta: "Juosta henkensä edestä" voi saada ensi reissulla ihan toisenlaisen käyttötarkoituksen :)

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Savannilta kantautuu ääniä...

Tämän kesän matka on lukittu.

Ostin keskiviikkona lentoliput itselle, kaverille ja faijalle. Kone rullaa kiitoradalle 24.7 ja vingauttaa renkaansa Helsinki-Vantaalle 1.8. Seitsemän päivää siis reissataan Keniassa kaavalla: 2 yötä Lake Nakurussa, 1 yö Hell's Gatessa ja 3 yötä Masai Marassa.
Mutta hyvät uutiset on vasta alussa...

Viidakkorummut ovat kertoneet, että Maailman seitsemäksi ihmeeksi tituuleerattu The Great Migration on JO alkanut!!! Eläimet ovat saavuttaneet jo Keekorok Lodgen jossa asti en isoja eläinlaumoja nähnyt edes 2009 vaikka silloin oli jo elokuun alku. Tämä lupaa erittäin hyvää ja poistaa huoleni siitä etten "uskaltanut" varata matkaa syvemmälle syksyyn. Toivottavasti Mara Riverillä on sitä luontodokkareista tuttua äksöniä, kun krokotiilit napsivat helppoja lounaita :)

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Lentolippujen kyttäämistä...

Olen viime viikot pitänyt selaimessa ebookersin välilehteä auki haulla hel-nbo ja päivät heinäkuun lopulta. Aamulla kun laitan koneen päälle ja  avaan selaimen, niin hinnat päivittyvät. Ja sitten päivittelen sivua pari kertaa/päivä. Hinnat ovat vaihdelleet siinä 700e-1000e välillä. Ja nyt kun lapsuudenystäväni Jaakko lähtee mukaan, niin olen jatkuvassa valmiudessa painamaan varaa-nappulaa. Kunhan hyvä hinta löytyy. Viimeistään kuitenkin tämän viikon lopulla. Eli vielä ehtii Matti ja Maija Myöhäiset matkalle, kunhan ottavat heti yhteyttä.