Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalastus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kalastus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Hyvä päivä - huono yö

Eilen lähdin Louhiojalta takaspäin koukaten Koppelovaaran reunaa pitkin, jossa sade taukosi ja kuin tilauksesta aurinko paistoi, jotta sain otettua muutamat uudet hammocki kuvat. Paluu Tomperinsaaren viereen oli ajoittain aika suoryteikköä, mutta ei paljoa haitannut, kun olin jo tottunut kävelemään puolet päivästä märillä kengillä ja kuivattamaan ne nuotiolla.
Leiripaikalle päästyäni menin heti kalastamaan sillä tajusin, että olen elänyt 2vrk mustikoilla ja vedellä. Marjojen niukkuuden takia olin jo ylittänyt rajan jolloin kypsyysasteella ei ole väliä ja siten puolukatkin maistuivat. 3h kalastuksen jälkeen saaliina olikin pieni kala, joita olin nähnyt sielä täälä, ja onnesta soikeena kapusin rinnettä ylös leiripaikalle kun päätin ensimmäistä kertaa reissulla poimia sienen(VIRHE). Tatilta se näytti, joten päätin grillata sitäkin nuotiolla(2.VIRHE). Kuorin hieman lakkia ja jalkaa ja muistelin että joistain sienistä kannattaa syödä vain lakki, mutta laitoin jalatkin vartaasee kun näyttivät kuin vaahtokarkeilta :) Sieni tummui mukavasti nuotiolla, mutta jalat maistuivat odolta, joten heitin ne pois(OIKEIN), mutta lakin palat maistuivat ihan ok ja popsin ne(3.VIRHE). Kala oli pieni, mutta maistui hyvältä - harmi...
Yöllä heräsin löysään vatsaan ja ajattelin se ehkä johtuvat eri ruuasta mihin vatsa oli tottunut, mutta kun mättäällä kyykkiessä alkoi kamaa tulemaan myös suun kautta, niin tajusin jonkin olevan pielessä. Näitä kahta tekoa vuorottelin 3h kunnes oksentelu loppui ja sain vähän unta. Sinne meni nekin ravintoaineet kalasta ym. Ja palasin lähtöruutuun: vatsa tyhjä.

Nyt aamulla ei ole parhaimmat eväät tämän päivän 5h kävelyä ajatellen, joten voi olla, että pyydän joltain paikalliselta kyydin kentälle, jos en enää pystyssä pysy.

Published with Blogger-droid v1.4.8

maanantai 2. elokuuta 2010

Tarviiko pestä hampaita jos on syönyt vain mustikoita?

Matkalla Louhiojalle pysähdyin pari kertaa kuvaamaan hammockia, vaskasin huvikseni kerran(tuloksetta) ja söin mustikoita. Muuta en sitten tänään syönytkään :)
Kalastin n.5h Louhiojan suistossa huonolla onnella - vain pari tärppiä. Kehitin myös mato-ongen jigin koukusta, kaarnasta ja roskiksesta löytämästäni ruispalasta, mutta ei toiminut sekään :(
Tämän illan nuotiossa paistuu vain rankkasateen kastelemat kengät ja sukat...

Published with Blogger-droid v1.4.8

Kaiken sen arvoista...

Ja ensimmäinen yö takana Ivalojoella. Matka lentokentältä oli tietenkin oletettua pidempi ja kokonaisuudessaan kävely leiripaikalle kesti reilu 5h. Matkalle osui yllättäviä kohtaamisia porojen kanssa, pienen kosken ylitys ja suoalueita. Matkalla söin mustikoita ja variksenmarjoja(joita kuulemma EI kannata syödä :) Kalastus ei onnistunut kunnolla sillä harmikseni heitin pari pientä kalaa takaisin, kun ajattelin niiden olevan alimittaisia, joten iltapalaksi oli vain Lapin Kulta olut joita varasin matkalle yhden joka illalle. Yö meni mukavasti ja parhaita hetkiä oli muutamat sadekuurot joiden ropina sadeviitassa sain hymyn huulille hammockin sisällä...

Vielä voisin kertoa viereisen saarenomistajan juttutuokiosta ja ensimmäisestä vaskoolisesta, mutta nyt täytyy jatkaa matkaa Louhiojalle...

Published with Blogger-droid v1.4.8